Hiivakoira testaa: riistanugetit

Parisen viikkoa takaperin saatiin testiin viitisen kiloa nugetteja. Ei sentään kananugetteja mammalle vaan Natures:Menu Country Hunter - riistanugetteja Muffelle. Nämä huono-onniset nugetit joutuivat odottelemaan testiin pääsyä aivan liian pitkään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Natures:Menu on brittiläinen, Norfolkissa sijaitseva perheyritys, joka on valmistanut koirien ja kissojen ruokia viimeiset 35 vuotta. Briteissä asuvat ovat saattaneet nähdä Natures:Menun laajan purkki- ja raakaruokaesiintymän, Suomessa valikoimaan kuuluu lähinnä teollisia valmisteita, nameja sekä muutama valmis raakaruokatuote: kaikkihan nyt tietävät esimerkiksi pehmeät lammasnamit.

Parina menneenä vuotena suurin hitti perinteisten 500g pakastepötköjen sijasta ovat olleet valmiit täys-(&"täys")ravintopullat. Ensin tuli Mush Vaisto, josta tuli korkean hintansa ja lisäravinnettomuutensa vuoksi laajalti parjattu. Tämän jälkeen Maukas tajusi markkinaraon ja kehitti täysravinnot: pötköt Innon, Kunnon ja Tarmon sekä laajan valikoiman pullia: Oiva, Mainio, Vieno ja Lempi ovat suuressa suosiossa edelleen. Mush yritti epätoivoisesti paikata jälkiänsä kehittämällä marketteihin myytäväksi Duo+. Harmi vaan että tässäkin mentiin metsään kun Duoonkin joutuu lisäämään lisiä. Nähtäväksi jää, kehitteleeko Mush jossakin vaiheessa oikeasti toimivan täysraakaravinnon.


Täysravinto-nimikkeestään huolimatta nämä nugetit eivät ole täysin täysravintoja. Niihin on lisätty muutama vitamiini (per kg: A-vitamiini 1000iu, D-vitamiini 100iu, E-vitamiini 14mg, Sinkkisulfaatti 50mg, Rautasulfaatti 20mg; Kuparisulfaatti 7,2mg, Kalsiumjodaatti 0,4mg, Seleeni 8.6 mg), mutta päästäkseen optimiin 40kg koiran kanssa joutuisi nugetteja syöttämään järkyttäviä määriä. Helpomalla pääsee kun lisää kaikki tarvittavat lisät suoraan purkista (eli meilläkin vain D & sinkki). Sellaiselle omistajalle jota optimi ei kiinnosta tai halutaan päästä helpolla esim. reissussa niin nämä palvelevat erinomaisesti.


No miltä nämä nugetit sitten vaikuttivat? Olin positiivisesti yllättynyt näiden koostumuksesta! Tuotesisältöhän sanoo "Hirvi (80%), Herneitä (4%), Lanttu (4%), Porkkanoita (4%), Mustikat (4%), Merileva (1%), Pinaatti (1%) Yuccauute,Vihreäteeuute, Viinirypälesiemenuute, Dikalsiumfosfaattia.". Muffen hiivailutaipumuksien takia olin ollut hieman skeptinen tuotteen soveltuvuudesta, etenkin kun ruoassa on paljon hiilareita sisältäviä herneitä ja porkkanoita. Pakkasessa ollessaan näitä saa vähän kolistella että saa riittävän määrän sulamaan. Varsinaisena ruokana en näitä ole syöttänyt, vaan nimenomaan muun ruoan ohessa. Sulana nugetit pitävät erinomaisesti muotonsa ja niitä on helppo nostaa sorminkin. Väri ja tuoksu ei ehkä ihan ole omaan nenään sopiva :--D


Päivän ateria. Kupissa siis luutonta ja luullista poroa, nugetteja, silakkafile ja lisät (sinkki, mhb, kalaöljykapselit). Vaikka nugetit ovat kohtuullisen vähärasvaisia (8%), tuli nopeasti huomattua etteivät ne sovi Muffelle ainakaan kalan kanssa syötettäviksi. Kala + muutama nugetti aiheutti närästyksen, mutta nugetit yksinään muun ruoan kanssa eivät. Maistuvuus on ollut erittäin hyvä, sekä jäisenä että pakasteena. Eikä koiraa tunnu haittaavan vaikka saisi pelkkiä nugetteja ruoaksi... Hintaa yhdelle pussille tulee 6,50€, mikä on minusta kohtuullinen hinta riistapohjaiseksi ruoaksi.


Viimeksi kirjoitetussa postauksessa kirjoittelin että Jesse aloitti Avital Flexin syöttämisen. Aluksi varpaiden pureksiminen väheni, mutta nyt se on palannut takaisin. Täytyy alkaa suunnittelemaan kissin lonkkien kuvausta, jos sieltä vaikka löytyisi syy jalkojen puremiseen. Ei se tokikaan niin paljon syö jalkojaan kuin ennen, mutta pureksii kuitenkin.

Tässä kuussa käytiin jälleen hierojalla Rentoveikolla. Viimeksi saatiin ohjeeksi peruutella ja muutenkin käyttää paljon takajalkoja. Muffen suurimmat murheenkryynit ovat olleet oikeassa takareidessä eli pussihousujen kohdalla sekä saman jalan kintereen ja käpälän välisessä alueessa. Kintereessä tuntuu kovettunut laatta mitä epäiltiin tulevaksi nivelrikoksi ja sitä on nyt hierottu ankarasti joka kerralla. Pikkuisen se on höllääntynyt, eli mielenkiinnolla ootellaan mitä sieltä tulee. Ekalla kerralla käydessä koko koira oli aivan jumissa etuosasta aivan taakse mutta nyt alkaa takapääkin olemaan ok. Muffen selässä on spondyloosista johtuva silloittuma mikä on viimeisen vuoden sisään siihen noussut. Silittäessä silloittuma tuntuu selkärankaa pitkin mentäessä mutta toistaiseksi se ei ole vaivannut koiraa suuremmin. Kotiohjeeksi saatiin tällä kertaa lisää peruuttelua ja jalkojen venyttelemistä.

Nyt täytyypi lähteä valmistelemaan lähtöä Showlink Pets-messuille jotka järjestetään Jyväskylän Paviljongissa yhdessä Ruoka-, Viini- ja Kirjamessujen yhteydessä. Tulehan nykäisemään hihasta jos nähdään! :)

Mitä nirsolle koiralle kuppiin

Nirsous on asia, jota vihaan ylitse kaiken.

Kun minulta pyydetään apua ruokinnan kanssa, noin 10% kaikista ongelmista pyörii nirsouden ympärillä. Klassinen tapaus on 2-5 vuotias (rotu)koira, joka on elämänsä aikana syönyt seitsemää eri ruokamerkkiä. Ruokaan on lisätty raejuustoa, kotiruoan jämiä, öljyä, lihaa, riisiä, piimää ja märkäruokaa. Parhaimmassa tapauksessa kissan märkäruokaa. Koira syö hyvin ensimmäisen viikon verran, sen jälkeen alkaa kuppiin jäämään ruokaa kunnes puolet tai jopa kaikki jää. Kupista voidaan myös valikoida ne maistuvimmat ruoka-aineet.

Minusta nirsous on pääasiassa aina itseaiheutettua, poisluettuna tietysti sairaat koirat joiden syömättömyys johtuu muista asioista kun suoranaisesta nirsoilusta. Useimmiten nirsoilua esiintyy ensikoirien omistajilla sekä yhden koiran talouksissa: useamman koiran laumoissa myös kokemusta on kertynyt eri yksilöistä ja nirsoilulle ei anneta tilaa. Suuressa laumassa ruokinta on aina riskitilanne jolloin ruokinta pyritään tekemään nopeasti ja tehokkaasti. Jokainen syö ja se kuka ei syö, on ilman. Ja jos ei oma ruoka maistu, joku muu sen kyllä syö. Paras tapa suojella omaa ruokaansa on syödä se nopeasti.

Koira ei tapa itseään ruokakupin ääreen. Jos se on tottunut saamaan ruoan seassa jotakin "parempaa" aina kun se ei syö normaalia ruokaansa, se oppii nopeasti pompottamaan omistajaansa. "Jos en syö näitä nappuloita niin saan mukaan raejuustoa tai jotakin muuta hyvää" - koirat eivät ole typeriä. Osalla koirista ei välttämättä edes ole riittävästi nälkää. Tällöin kyseeseen voisi tulla ruokamäärän vähentäminen ja ruokinnan siirtäminen kerran päivässsä ruokintaan. Tämä auttaa usein myös tyhjän mahan oksentelijoita.

Nirson koiran opettaminen takaisin ahneen kirjoihin on hankalaa. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä kaikista pahoista tavoista poisoppiminen vie aikaa. Ensin pitää varmistua, ettei nirsous johdu mistään sairaudesta tai närästyksestä. Koiralle on suositeltavaa antaa paastopäivä, siirtyä kerran päivässä ruokintaan sekä liikuttaa sitä runsaasti. Tämän jälkeen lyödään kuppi eteen ruokaa ja 10 minuuttia aikaa syödä. Jos kuppiin ei kosketa ollenkaan tai siltä noustaan useammin kuin kerran, otetaan kuppi pois ja kokeillaan seuraavana päivänä uudestaan. Legenda kertoo että erään herran koira oli 12 päivää syömättä kunnes ruoka alkoi maittamaan.

Muffe oli aikanaan poroa kohtaan hyvin nyrpeä. Se söi hyvin pitkin hampain annoksensa, mutta syöminen oli hidasta (keskimäärin 10 min) ja koira poistui kupilta moneen otteeseen. Poron maksa taasen aiheutti Muffessa lähestulkoon oksennusreaktion. Se oli neljä päivää syömättä koska annoksen päällä oli maksaa. Viidentenä päivänä se söi kaiken muun paitsi maksan. Kuudentena päivänä meni hermo ja dumppasin maksan väkisin kurkkuun ja pakotin nielaisemaan. Tämän jälkeen syötiin 8 viikkoa putkeen maksa-annos pakotettuna kerran viikossa. Kahdeksan viikon jälkeen Muffe söi maksan käskytettynä: tiesihän se mitä tuleman piti jos maksaa ei syö. Seuraava kuukausi mentiin käskytetyllä syönnillä. Sen jälkeen se alkoi pitämään maksasta ja nykyään maksaherkut ovat parasta, mitä Muffe tietää. Nykyään ruoka-annoksen syömiseen menee alle minuutti.

Ruokaa ei saa enää itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Reipas vapaana juoksentelu, koirapuistossa kirmailu, tottis, jälki tai mikä tahansa henkisesti väsyttävä koitos on koiralle hyväksi kun haetaan nälkää. Nirppanokkia ei pidä tukea.

Rotuhaaveita

Facebookissa on pyörinyt viime viikon "Minkä rodun ottaisit" - haaste. Aihetta käsiteltiin alkuvuonna jo Partojen Pakinat-blogissa, josta idea jäi hautumaan mieleeni. Nyt kun on märkää, kylmää ja pimeää, on hyvä istahtaa läppärin ääreen ja valottaa omia rotuhaaveita. Kenties jonkun näistä joskus saisin omaksikin? ;)

FCI 1: LAMMAS- JA KARJAKOIRAT (PAITSI SVEITSINPAIMENKOIRAT)
Kliseisesti voin aloittaa listani sanomalla että saksanpaimenkoira on mulle ollut aina se kaikkein rakkain rotu. Haaveilin rodusta peräti 15 vuotta ennenkuin sain käsiini Muffen (joka ei kylläkään vastannut toiveitani mutta ei nyt mennä siihen). Saksanpaimenkoirassa minua viehättää sen ulkomuodon lisäksi luonne- ja käyttöominaisuudet. Harvassa koirassa on ulkonäön lisäksi tasapainoinen paimenkoiraluonne, helppo koulutettavuus ja ominaisuudet riittävät melkeinpä mihin tahansa lajiin.

Muita ykkösryhmäläisia suosikkeja on mm. beauceron, australiankarjakoira sekä lancashire heeler. Heeleri löytyy jo omasta lähipiiristä ja täytyy sanoa että pikkukoiraksi siinä on ihan helkkaristi ruutia ja ominaisuuksia vaikka muille jakaa. Sileäkarvainen collie on myös joskus käynyt mielessä, mutta en miellä sitä niin kovaksi harrastuskoiraksi että kiinnostuisin siitä harrastus- tai omistamismielessä.

FCI 2: PINSERIT, SNAUTSERIT, MOLOSSITYYPPISET JA SVEITSINPAIMENKOIRAT
Kakkosryhmässä ei sellaisia ns "ultimatesuosikkeja" löydy, vaikkakin ryhmässä on muutama sellainen koira, joita voisin meillekin kuvitella. Keskikokoinen snautseri p&s värisenä miellyttäisi silmää, mutta sen turkinhoito ja luonneominaisuudet eivät välttämättä ole sitä mitä haen. Bokseri tai dobermanni voisi olla kooltaan sekä luonteeltaan meille sopivia, enemmän ehkä bokseri miellyttää silmää. Kepon puolesta meillä voisi joskus asua tanskandoggi, mua taas miellyttää enemmän isosveitsinpaimenkoira, hovawart, englanninbulldoggi ja napolinmastiffi. Tai miksei mastiffeistakin bullmastiffi. Jotenkaan en kuitenkaan osaisi kuvitella itseäni molossirodun omistajana, joten nämä rodut jäävät hyvin suurella todennäköisyydellä pelkäksi haaveeksi.

FCI 3: TERRIERIT
Isoista ja keskikokoisista terriereistä minua kiehtoo erityisesti airedalenterrieri, mutta terriereille tyypilliseen tapaan trimmattava turkki ei taasen yhtään. En ole juurikaan terrieri-ihminen Keposta puhumattakaan, mutta airis on "perusterriereistä" se "ainut oikea" vaihtoehto. Kun taas mennään toiseen ääripäähän turkinlaadun ja koon puolesta, vie terrieriryhmän voiton silkkiterrieri pienellä koollaan, perusystävällisellä luonteellaan sekä helpolla turkinhoidollaan. Naapurissani asui aikanaan silkkiterrieri, mikä oli ehkä paikkakunnan kiltein koira.

FCI 4: MÄYRÄKOIRAT
Toisin kuin Kepo, en ole yhtään mäyräkoiraihmisiä. Vaikka Kaiserschnauzersien Vieno on kiva luonteeltaan, en osaa kuvitella itseäni pikkuisen maastonakin kanssa lenkille. Kokemukseni mäyräkoirista on lähestulkoon aina negatiivinen, ne räkyttävät ja vetävät itsensä hengiltä pienissä valjaissaan ja mäyräkoirahalvaus iskee ennenkuin koira täyttää kymmenen :D Kyllä, olen ennakkoluuloinen.

Jos mäyräkoiraryhmästä pitäisi jokin muunnos valita, valintani olisi normaalikokoinen, lyhytkarvainen mäyräkoira. Ihan vain puhtaasti ulkonäköseikkojen vuoksi: sitä ei tarvitsisi trimmata, se olisi suurin mäyräkoirista ja sen karvaa ei tarvitsisi siistiä. Tietysti mäyräkoirissa on sekin hyvä puoli, että ne eivät yletä pöydille.

FCI 5: PYSTYKORVAT JA ALKUKANTAISET KOIRAT
Vitosryhmästä minulta ei löydy (yllätys yllätys) suurta suosikkia. Suvussamme ei ole koskaan ollut koirallisia metsästäjiä (vaikka metsästystaustaa löytyykin), eli minulla ei ole isovanhempia joiden luota löytyisi Tessu-niminen suomenpystykorva. Metsästyskoirat eivät varsinaisesti ole mieleeni johtuen niiden huonosta sopivuudesta muihin lajeihin tai kotikoiraksi, mutta kyllä täältäkin muutama mukiinmenevä koira löytyy...

Lapinporokoira on ehkä ensimmäinen suosikki, mitä tulee ryhmästä vastaan. Tähän saattaa olla syynä suuri näyttelytähti Suukkosuun Shamaani tai Salme Mujusen upeat Tuulenkuun-kasvatit. Lapinporokoira saattaisi rotuna olla sellainen, minkä huolisin kotiini harrastuskoiran virkaa pitämään. Harmikseni suurin osa lapinporokoirista on muodottomia, lihavia möykkyjä - harvoin näkee virtaviivaista, kevyttä lapinporokoiraa. Mutta sitten kun niitä näkyy niin voi herranjumala! <3 Muita rotuja, jotka miellyttävät silmää on mm. faaraokoira ja amerikanakita, tosin kumpikaan ei sovi meille luonteidensa vuoksi.

FCI 6: AJAVAT JA JÄLJESTÄVÄT KOIRAT
Vaikkei heti niin kuvittelisikaan, löytyy kutosryhmästä minua miellyttäviä koiria muutama kappale. Jos vitosryhmästä löytyy todella huonosti kivoja rotuja niin kutosesta niitä löytyy huomattavasti enemmän! Aloitetaan lempparikutosryhmäläisestä eli vihikoirasta. Vihi miellyttää minua sekä ulkonäöllisesti sekä luonteellisesti: se on kutakuinkin off-tilassa ennen duunia, mutta työskennellessään se on väsymätön ja tarmokas. Kun näkee vihikoiran työssään, on hankala enää katsoa muita rotuja samalla silmällä. Sen jäljestyskyvyt ovat niin omaa luokkaansa että harva kykenee samaan. Vihikoiran "sukulainen" pesukarhukoira eli coonhound on myös kiva, mutta en ole varma sen luonteen sopivuudesta meille.

Pikku-vihi eli basset hound on myös käynyt mielessä, mutta sen selkäongelmat ja -viat ovat saaneet minua perääntymään. Baijerinvuoristovihikoira sekä hannoverinvihikoira ovat myös varteenotettavia jäljestäviä rotuja, mutta niiden saatavuus on Suomessa heikko. Dalmantiankoira on ollut harkintalistallamme, mutta uraattikivitaipumus on asia minkä vuoksi rotua pitää vielä pohtia.

FCI 7: KANAKOIRAT
Oi, kanakoirat <3 Kanakoirista ehkä all-time-favorite rotu on ehdottomasti bracco italiano. Se on ulkomuodoltaan ja luonteeltaan miellyttävä, mutta sen terveysongelmat ja meidän metsästämättömyys ovat este rodun hankinnalle. Lyhytkarvainen saksanseisoja on upea näky sekä kehässä että metsällä, mutta sen harrasteominaisuudet eivät riitä muihin lajeihin yhtä hyvin. Lisäksi sen vilkkaus voi olla meille liikaa.

Ja pakko myöntää, pointteri sekä punainen irlanninsetteri on niin kauniita rotuja, joista pidän todella paljon. Kanakoirien ainut vika on se, että me ei tosiaan metsästetä (vielä). Ken tietää jos kuume saada bracco on joskus liian suuri ja rupean harrastamaan metsästystä...

FCI 8: NOUTAJAT, YLÖSAJAVAT KOIRAT JA VESIKOIRAT
Tässä ryhmässä on melkein helpompi luetella rodut, joista en pidä. Noutajista ykköspaikan vie käyttölinjainen labradorinnoutaja, vanavedessään kultainennoutaja. Kepo kieltäytyy kultsusta koska se on "liian yleinen", mutta labbista ollaan joskus harkittu. Niissä on silti muutama "ominaisuus", joista en ole varma pidänkö vai enkö - tämän takia sitä ollaankin harkittu ja paljon.

Spanieleista cockerspanieli, englanninspringerspanieli sekä fieldspanieli ovat kivoja rotuja, mutta niiden turkinhoito on meille ainakin tässä vaiheessa liikaa. Jos minulla olisi taitoa ja jaksamusta pitää näin työläitä turkkeja, niin meillä olisi enkkusprinkkuja useampikin :D

FCI 9: SEURAKOIRAT JA KÄÄPIÖKOIRAT
Ysiryhmästä ei niinkään suosikkeja löydy, sillä kääpiökoirat eivät ole minun mieleeni, Kepon mieleen vielä vähemmän. Silti hätätapauksessa meille saattaisi sopia perhoskoira, kromföhrländer tai ranskanbulldoggi. Näistä kolmesta mieluiten ottaisin ehkä kromföhrländerin, sillä se olisi kokonsa puolestakin suurin ja käyttötarkoituksiini sopivin.

FCI 10: VINTTIKOIRAT
Jos mulla olisi aikaa, rahaa ja jaksamista, vastaukseni olisi ehdoton afgaaninvinttikoira. Kauniimpaa vinttaria saa hakea, sillä afgaani on niiiiiin tyylikäs näky kotona ja kehässä. Mutta koska mulla ei ole mitään noista kolmesta mainitusta asiasta, valintani on irlanninsusikoira. Olen muutaman irliksen tavannut ja niiden rauhallisuus, koko ja yleisilme ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Ainut miinus tulee siitä, ettei tuon kokoinen vasikka mahdu autoon :D