Mitä nirsolle koiralle kuppiin

Nirsous on asia, jota vihaan ylitse kaiken.

Kun minulta pyydetään apua ruokinnan kanssa, noin 10% kaikista ongelmista pyörii nirsouden ympärillä. Klassinen tapaus on 2-5 vuotias (rotu)koira, joka on elämänsä aikana syönyt seitsemää eri ruokamerkkiä. Ruokaan on lisätty raejuustoa, kotiruoan jämiä, öljyä, lihaa, riisiä, piimää ja märkäruokaa. Parhaimmassa tapauksessa kissan märkäruokaa. Koira syö hyvin ensimmäisen viikon verran, sen jälkeen alkaa kuppiin jäämään ruokaa kunnes puolet tai jopa kaikki jää. Kupista voidaan myös valikoida ne maistuvimmat ruoka-aineet.

Minusta nirsous on pääasiassa aina itseaiheutettua, poisluettuna tietysti sairaat koirat joiden syömättömyys johtuu muista asioista kun suoranaisesta nirsoilusta. Useimmiten nirsoilua esiintyy ensikoirien omistajilla sekä yhden koiran talouksissa: useamman koiran laumoissa myös kokemusta on kertynyt eri yksilöistä ja nirsoilulle ei anneta tilaa. Suuressa laumassa ruokinta on aina riskitilanne jolloin ruokinta pyritään tekemään nopeasti ja tehokkaasti. Jokainen syö ja se kuka ei syö, on ilman. Ja jos ei oma ruoka maistu, joku muu sen kyllä syö. Paras tapa suojella omaa ruokaansa on syödä se nopeasti.

Koira ei tapa itseään ruokakupin ääreen. Jos se on tottunut saamaan ruoan seassa jotakin "parempaa" aina kun se ei syö normaalia ruokaansa, se oppii nopeasti pompottamaan omistajaansa. "Jos en syö näitä nappuloita niin saan mukaan raejuustoa tai jotakin muuta hyvää" - koirat eivät ole typeriä. Osalla koirista ei välttämättä edes ole riittävästi nälkää. Tällöin kyseeseen voisi tulla ruokamäärän vähentäminen ja ruokinnan siirtäminen kerran päivässsä ruokintaan. Tämä auttaa usein myös tyhjän mahan oksentelijoita.

Nirson koiran opettaminen takaisin ahneen kirjoihin on hankalaa. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä kaikista pahoista tavoista poisoppiminen vie aikaa. Ensin pitää varmistua, ettei nirsous johdu mistään sairaudesta tai närästyksestä. Koiralle on suositeltavaa antaa paastopäivä, siirtyä kerran päivässä ruokintaan sekä liikuttaa sitä runsaasti. Tämän jälkeen lyödään kuppi eteen ruokaa ja 10 minuuttia aikaa syödä. Jos kuppiin ei kosketa ollenkaan tai siltä noustaan useammin kuin kerran, otetaan kuppi pois ja kokeillaan seuraavana päivänä uudestaan. Legenda kertoo että erään herran koira oli 12 päivää syömättä kunnes ruoka alkoi maittamaan.

Muffe oli aikanaan poroa kohtaan hyvin nyrpeä. Se söi hyvin pitkin hampain annoksensa, mutta syöminen oli hidasta (keskimäärin 10 min) ja koira poistui kupilta moneen otteeseen. Poron maksa taasen aiheutti Muffessa lähestulkoon oksennusreaktion. Se oli neljä päivää syömättä koska annoksen päällä oli maksaa. Viidentenä päivänä se söi kaiken muun paitsi maksan. Kuudentena päivänä meni hermo ja dumppasin maksan väkisin kurkkuun ja pakotin nielaisemaan. Tämän jälkeen syötiin 8 viikkoa putkeen maksa-annos pakotettuna kerran viikossa. Kahdeksan viikon jälkeen Muffe söi maksan käskytettynä: tiesihän se mitä tuleman piti jos maksaa ei syö. Seuraava kuukausi mentiin käskytetyllä syönnillä. Sen jälkeen se alkoi pitämään maksasta ja nykyään maksaherkut ovat parasta, mitä Muffe tietää. Nykyään ruoka-annoksen syömiseen menee alle minuutti.

Ruokaa ei saa enää itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Reipas vapaana juoksentelu, koirapuistossa kirmailu, tottis, jälki tai mikä tahansa henkisesti väsyttävä koitos on koiralle hyväksi kun haetaan nälkää. Nirppanokkia ei pidä tukea.

Kun Muffe vaihtoi raakaan...

Kirjoittelin tänään raakaruokintaan erikoistuneen Facebook-ryhmään Muffen tarinan. Mietin siinä sivussa että miksipä sen ei voisi jakaa tännekin.

Muffe on kohta 6v saksanpaimenkoirauros, joka alkoi parisen vuotta sitten oireilla. Korviin ja tassuihin puski hiivaa, koira kalvoi lonkkien päältä ihon rikki, rapsutteli jatkuvasti niin paljon että koiraa piti kytätä ja kieltää raapimasta. Kokeiltiin muutamaa nappulamerkkiä (JV, Josera, Opti Life, Brit Care, Frank's Pro Gold, Simpsons) tuloksetta ja kun oireet paheni koko ajan, suostui mieskin vaihtamaan koiran raa'alle.

Tie ei ollut missään vaiheessa helppo. Kertaalleen vaihdettiin proteiininlähdettä, otettiin monesti takapakkia ja kaapit täyttyi lisäravinteista jotka koiralle eivät syystä tai toisesta sopineetkaan. Lihoista tällä hetkellä käy poro ja pieninä määrinä peura sekä hirvi. Hevosta kokeiltiin viimemmäiseksi, koira kutisi jälleen. (Täytynee testata myöhemmin uusiksi). Kaikkea hiiva-kutinakierrettä häiritsi vielä kaiken kukkuraksi närästys.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että koiralle on löytyneet sopivan lihan lisäksi sopivat lisäravinteet ja sen oireilu on vähentynyt paljon. Koira ei juurikaan enää rapsuttele ja korvatkin ovat kutakuinkin ok. Hiivaa emme ole vielä täysin peitonneet mutta parempaan suuntaan ehdottomasti menossa.

Meillä menee rahaa koiran ruokkimiseen n. 150e kuussa ympäripyöreästi. Tarkkaa määrää en ole edes halunnut laskea. Mies meinasi nappularundin kohdalla oksentaa kauhusta kun nappulasäkki maksoi 55e, nykyään maksaa mukisematta koiran lihatilauksen kuukausittain. Näkemykset siis muuttuu ;)

Nyt kun katsoo tuota koiraa, niin miettii miksi ihmeessä sen kanssa on syötetty nappulaa. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana koirasta hävisi hiilaripöhö, se kiinteytyi ja solakoitui. Paino on pysynyt samoissa lukemissa (38kg), mutta moni kysyy onko koira laihtunut. Turkki on kutakuinkin hyvä, silmät ei vuoda, pieruja ei tuu, paskan määrä ja laatu muuttui ja mikä parasta, koira voi vihdoin ja viimein hyvin.

--
Tälläisen tarinan jaoin siis Facebookiin. Kokemukseni raakaruokinnasta ovat niin positiivisia, että seuraava koira tulee kasvamaan sekä elämään myös raakaruoalla, tai maksimissaan 50/50-mallilla mikäli koira sattuu olemaan näyttelytähti.