#pikakurssiraakaruokintaan: Kuinka paljon raakaruokinta maksaa?

Kuinka paljon koiran barffaus maksaa
Kuinka paljon maksaa koiran ruokinta lihalla
Raakaruokinnan hinta
Koira barf hinta
Koiran lihojen hinta
Barffaus hinta
30kg koiran barf maksaa kuussa

Tuosta taas muutama asiasana, jolla blogiini on päädytty. Raakaruokinnan aiheuttamia kustannuksia googlaillaan harva se päivä ja se on myös puhuttava aihe erilaisissa koiraryhmissä.

Täysin yksiselittäistä vastausta hintoihin ei ole. Kustannuksiin vaikuttaa aina moni asia, joista muutamia käydään lävitse tässä postauksessa.

OSTOPAIKKA
On sanomattakin selvää, että jos koiran lihat ostaa lihatiskiltä, on hintakin sen mukainen. Markettien lihahyllyistä saattaa tehdä hyvät ostokset pienelle kissalle tai koiralle, etenkin punaisten lappujen keskeltä (-30% hinnat). Paikallisessa S-marketissa tavallinen sika-nauta maksaa 4,26€/kg, kun taas paikallisessa eläinkaupassa sen kilohinta on 3,18€. Tokihan laatu on lihoissa aivan eri, eläinkaupan sikanautaa en laittaisi omalle lautaselleni.

Marketin ja eläinkaupan lisäksi muita mahdollisia ostopaikkoja ovat mm. läpi Suomen ajelevat pakasteliha-autot, paikalliset tuottajat, erilaiset Facebook-ryhmät ja metsästäjäpiirit. Olemalla aktiivinen ja kyselemällä myös oman paikkakuntasi naapurikunnilta voit löytää edullista, laadukasta lihaa. Samoiten etnisten kauppojen pakastealtaista saattaa joskus tehdä löytöjä.

LAATU
Lihojen laaduissa on eroa, myös niissä mitä ostetaan eläinkaupoista. Raakapakasteiden tuotesisältöjä kannattaa aina silloin tällöin vilkasta, sillä nahasta, jänteistä, rustoista ja muusta ns "turhasta" ei kannata maksaa maltaita. Sidekudospitoisten ruhonosien - joihin kurkkutorvet, maha, keuhkot, korvat, jänteet, nahka, rustot jne kuuluvat - valkuaisen laatu on olennaisesti huonompi kuin lihan. Myös koneellisesti eroteltu liha voi sisältää "yllätyksiä".

Jos etsii eläinkaupan laadukkaimpia lihoja ja on myös valmis maksamaan siitä, on palaliha paras vaihtoehto. Toki jauhettuna mallinakin löytyy huima valikoima lihoja. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Maukkaalta löytyy esimerkiksi broilerin kivipiiraa, Kennelrehulta saa broilerin fileepalaa, Hurjalta naudan palalihaa, Mur-Kissiltä possun palalihaa, Mushilta broilerin sydäntä, Vauhti-Raksulta naudan sydäntä sekä Taikamuonalta krossilihaa jonka sidekudospitoisuus on vain 5%.

MÄÄRÄ & MUOTO
Kissan, muutaman pikkukoiran tai yhden keskikokoisen koiran omistajan ei tarvitse hirveästi kilohinta tuijotella, jos ostot ovat vähäisiä. Jos koiran syömä ruokamäärä on vaikkapa 200g päivässä, ei lompakossa tapahdu suuria konkursseja oli lihapötkön kilohinta sitten 3 euroa tai 4,5 euroa. Siinä vaiheessa kun lihaa menee paljon, syöjiä on useita tai allergisen koiran ruokarajoitteet ovat suuret, on merkitystä myös sillä maksaako tuote 2 euroa kilolta vai 1,5e.

Ostaessasi isompia eriä, säästät aina kilohinnassa. Tämä pätee lähestulkoon jokaikiseen (ruoka)tuotteeseen mitä ostaat. Useat eläinkaupat tarjoavat määräalennuksia, mikäli ostat tietyn verran kiloissa tai pötköissä. Alennus voi parhaimmillaan olla jopa 20%. Vaikka kilohinnassa ei olisi kuin muutaman kymmenen sentin hintaeroja, voi hinta vaihdella isommissa erissä paljonkin. Esimerkiksi sika-nauta jauheliha maksaa Mushilla 500g pötkö 2,96€/kg, kun taas 10kg laatikolle jää kilohinnaksi 2,27€. 20 pötköä (= 1000g) sika-nautaa maksaa siis 29,6€, kun taas suurkuluttajalaatikossa se maksaa 22,67€. Hintaeroa jää siis 6,93€ eli noin pyöreästi 70 senttiä kiloa kohden. Tällä kuudella eurolla saa jo vaikka mitä.

Pakkaustavalla on myös aina merkityksensä hinnoissa. Äsken mainitsemani Mushin sika-nauta maksaa pullaversiona 4,39€/kg. Toki jos ruokintamuoto on 50/50, syöjänä on pieniruokainen koira tai antaa lihaa harvoin, ei tuolla kilohinnalla ole juurikaan merkitystä. Pääasiassa kaikki pullaversiot ovat kilohinnaltaan kalliimpia kuin pötköt, levyt ja kuutiot, johtuen siitä että pullat joudutaan pakastamaan vielä erillään ennen pusseihin laittoa. Jos olet itse valmis sulattamaan 20kg:n lihalevyn omassa kylpyhuoneessasi, saat siitä kyllä kilohinnassakin anteeksi.

ITSE LIHA
Viimeisin, muttei vähäisin kategoria on itse liha. Jos syötät sika-nautaa, sikaa, kanaa, nautaa jne mitä tahansa lihaa, millä on hyvä saatavuus ympäri vuoden, sen hinta on halvempi kuin sellaisten lihojen, joita saadaan vain tiettynä kautena. Oikeastaan kaikki metsästettävät lihalajit (poro, peura, hirvi, ankka, fasaani, sorsa jne) ovat kalliimpaa hintaluokkaa. Osaltaan syy on niiden harvinaisuudessa ja kalliissa tuotantotavassa, osaltaan taas saatavuudessa.

Mitä 'oudompi' tai harvinaislaatuisempi osa eläimestä on tarjolla, sitä korkeammaksi kilohinta nousee. Tällä hetkellä esimerkiksi broilerin sydän ja kivipiira ovat suosittuja lihoja laihduttajien sekä kissanomistajien keskuudessa, mutta koska broilerilla on vain yksi sydän, on niiden saatavuuskin huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi naudasta jauhetun jauhelihan mitä saadaan ruhosta useita kymmeniä, ellei satoja kiloja. Lisäksi täysravinnot ovat aina pääsääntöisesti kalliimpia kuin yksittäiset lihapötköt ja levyt, mutta valmiita täysravintoja ostamalla pääsee itse edes vähän vähemmälle purkkihelvetistä.

LOPPUSANAT

Suurin vaikuttaja ruoan hintaan on aina koira. On eriasia ruokkia 10kg kokoista närästelevää ja allergista koiraa kuin samanlaista, mutta 50kg painavaa aktiivista koiraa. Allergisten koirien kanssa joudutaan pelleilemään paljon lisillä, eli löytämään ne toimivat yhtälöt. Närästelevät koirat tarvitsevat usein hyvin sulavia lihoja, jolloin tarpeeseen voi tulla ihmislaatuinen, kypsennetty kana jne.

Muffe painaa n. 40kg ja sen suurinpiirteinen kuukauden ruokabudjetti näyttää tältä:
• 600g jauhelihaa (4,5€/kg) - 2,7e
• 80g luista jauhelihaa (3,22€/kg) - 0,26e
• 3 x sinkki (0,03€/kpl) - 0,10e
• 3 x mhb (0,12€/kpl)0,39e
= 3,45€/pv / 103,5e/kk

Toki nämä laskelmat muuttuvat hyvin paljon kuukauden sisällä, kerran viikossa maksa ja D-tipat jne. Välillä syödään kalliimpia raaka-aineita (hirven palalihaa, riistanugetteja, kalkkunanpyrstöjä jne), välillä taas mennään sieltä missä on halvinta ja mitä saa isoja eriä ostettua. Terveellä koiralla kuukausihinnaksi voisi tulla n. 55e, olettaen että koira söisi Kennelrehun halvinta sika-nautaa (1,8€/kg).

Rotutesti rodun tietää

Joskus taannoin kirjoittelin jo blogiin rotuhaaveita mutta eräästä blogista sattui silmiini rotutesti. Ollaanhan tätä jo täytelty useat kerrat ja naureskeltu testin ehdottamille roduille, mutta kerta kiellon päälle. Joten ei muuta kuin hakupalkkiin osoite http://www.hankikoira.fi/rotutesti ja klikkailemaan.



DOBERMANNI
No joo, miksei. Rotuun on tutustuttu monet kerrat, treffailtu kasvattajiakin ja käyty tsekkailemassa yksilöitäkin. Dobermannissa eniten ehkä tökkää riistavietti ja fakta siitä, ettei se ole samalla tavalla miellyttäjätyyppinen rotu kuten saksanpaimenkoira. Rotu kyllä miellyttää muilta osin sekä silmää että mieltä, mutta saa nähdä. Typistettynähän se olisi kaikista kaunein.

ROTTWEILER
Nätti rotu, mutta en tiedä olisko se kuitenkaan niin kiva. Rotikoitten kanssa on tullut pyörittyä nuorempana harrastusjuttujen parissa ja harrastuskoirina ne toki ovat näyttäviä sekä tekevät täysillä hommia. Mutta riittääkö se mulle, en tiedä. Jätetään nyt kuitenkin toistaiseksi pois rotulistalta.

BELGIANPAIMENKOIRA
Belgeistä ulkonäöllisesti miellyttää kaikki paitsi laekenois. Luonteellisesti malinois on aivan liian hektinen omaan käteen, grontuissa ja tervuissa on tullut törmättyä arkoihin ja yksinolo-ongelmaisiin koiriin joten no thanks. Ehkä jos saisi hiekanvärisen tervun saksanpaimenkoiran ominaisuuksilla niin piru vie se ois upee ja nätti.

SUURSNAUTSERI
Ööö hain kyllä koiraa, jonka turkinhoito hoituu mahdollisimman vähällä vaivalla. Tai no, hoituuhan se kun sen hoidattaa muilla. Suursnautseri on upean näköinen ja käyttöyksilöt ovat henkeäsalpaavan hyvännäköisiä kentällä, mutta en jotenkaan näe itseäni snautserin omistajana. Ne on niin vakavia! :D

BEAUCERON
Hitto nää on nättejä koiria, etenkin typistettynä. Käyttöominaisuuksissa tuskin valittamisen varaa, vaikkakin vartiointiviettiä sais todennäköisesti olla vähemmän. Wikipedian mukaan saalisviettiä löytyy usein vähemmän kuin muilla paimenilla, joten ehkä ei jatkoon, vaikkakin harkinnan arvoinen rotu.

BOKSERI
Bokseria oon joskus harkinnutkin. Se näyttää ensinnäkin hauskalta koiralta ja on pk-oikeudet omaava. Kaikki bokserit mitä oon tavannut, on olleet äärettömän leikkisiä ja sellaisia ns "pellejä" muiden silmissä, se ehkä tietyllä tapaa kiehtookin. Harmi vaan että Kepo ei niinkään bokserin ulkonäköä sulata, sille kun koiralla pitäis olla aina pystyt korvat...

SAKSANPAIMENKOIRA
Ois kiva tietää miksei tälle tullut täysiä palkkeja. Koen vaatimuksiini sakemannin sopivan huomattavasti paremmin kuin rotikan, suursnautserin, bokserin tai beussin, mutta menkööt. Eli todellakin, rotuvalintani on täysin oikea. Ei ole toista rotua joka olisi näin monimuotoinen ominaisuuksiltaan ja hyvännäköinen kaikin osin. <3

HOVAWART
En oo yhtäkään harrastushoffia tavannut, mutta vaikuttaa ihan kivalle rodulle. En vaan tiiä olisko mulla koskaan käyttöä tän tyyppiselle rodulle. Ehkä näyttelykoirana? :D

AUSTRALIANKARJAKOIRA
Karjis on monesti käynyt kanssa mielessä, mutta sen pieni koko ja karjakoiraluonne ei oo koskaan oikein kunnolla iskenyt. Heeleri on kuin minikarjis ja siinäkin on ihan riittävästi karjakoiraominaisuuksia...

PK & LK COLLIE
Ei. Ei nappaa ulkonäöllisesti, käyttöominaisuuksiltaan tai muutenkaan luonteeltaan.

Mitä nirsolle koiralle kuppiin

Nirsous on asia, jota vihaan ylitse kaiken.

Kun minulta pyydetään apua ruokinnan kanssa, noin 10% kaikista ongelmista pyörii nirsouden ympärillä. Klassinen tapaus on 2-5 vuotias (rotu)koira, joka on elämänsä aikana syönyt seitsemää eri ruokamerkkiä. Ruokaan on lisätty raejuustoa, kotiruoan jämiä, öljyä, lihaa, riisiä, piimää ja märkäruokaa. Parhaimmassa tapauksessa kissan märkäruokaa. Koira syö hyvin ensimmäisen viikon verran, sen jälkeen alkaa kuppiin jäämään ruokaa kunnes puolet tai jopa kaikki jää. Kupista voidaan myös valikoida ne maistuvimmat ruoka-aineet.

Minusta nirsous on pääasiassa aina itseaiheutettua, poisluettuna tietysti sairaat koirat joiden syömättömyys johtuu muista asioista kun suoranaisesta nirsoilusta. Useimmiten nirsoilua esiintyy ensikoirien omistajilla sekä yhden koiran talouksissa: useamman koiran laumoissa myös kokemusta on kertynyt eri yksilöistä ja nirsoilulle ei anneta tilaa. Suuressa laumassa ruokinta on aina riskitilanne jolloin ruokinta pyritään tekemään nopeasti ja tehokkaasti. Jokainen syö ja se kuka ei syö, on ilman. Ja jos ei oma ruoka maistu, joku muu sen kyllä syö. Paras tapa suojella omaa ruokaansa on syödä se nopeasti.

Koira ei tapa itseään ruokakupin ääreen. Jos se on tottunut saamaan ruoan seassa jotakin "parempaa" aina kun se ei syö normaalia ruokaansa, se oppii nopeasti pompottamaan omistajaansa. "Jos en syö näitä nappuloita niin saan mukaan raejuustoa tai jotakin muuta hyvää" - koirat eivät ole typeriä. Osalla koirista ei välttämättä edes ole riittävästi nälkää. Tällöin kyseeseen voisi tulla ruokamäärän vähentäminen ja ruokinnan siirtäminen kerran päivässsä ruokintaan. Tämä auttaa usein myös tyhjän mahan oksentelijoita.

Nirson koiran opettaminen takaisin ahneen kirjoihin on hankalaa. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä kaikista pahoista tavoista poisoppiminen vie aikaa. Ensin pitää varmistua, ettei nirsous johdu mistään sairaudesta tai närästyksestä. Koiralle on suositeltavaa antaa paastopäivä, siirtyä kerran päivässä ruokintaan sekä liikuttaa sitä runsaasti. Tämän jälkeen lyödään kuppi eteen ruokaa ja 10 minuuttia aikaa syödä. Jos kuppiin ei kosketa ollenkaan tai siltä noustaan useammin kuin kerran, otetaan kuppi pois ja kokeillaan seuraavana päivänä uudestaan. Legenda kertoo että erään herran koira oli 12 päivää syömättä kunnes ruoka alkoi maittamaan.

Muffe oli aikanaan poroa kohtaan hyvin nyrpeä. Se söi hyvin pitkin hampain annoksensa, mutta syöminen oli hidasta (keskimäärin 10 min) ja koira poistui kupilta moneen otteeseen. Poron maksa taasen aiheutti Muffessa lähestulkoon oksennusreaktion. Se oli neljä päivää syömättä koska annoksen päällä oli maksaa. Viidentenä päivänä se söi kaiken muun paitsi maksan. Kuudentena päivänä meni hermo ja dumppasin maksan väkisin kurkkuun ja pakotin nielaisemaan. Tämän jälkeen syötiin 8 viikkoa putkeen maksa-annos pakotettuna kerran viikossa. Kahdeksan viikon jälkeen Muffe söi maksan käskytettynä: tiesihän se mitä tuleman piti jos maksaa ei syö. Seuraava kuukausi mentiin käskytetyllä syönnillä. Sen jälkeen se alkoi pitämään maksasta ja nykyään maksaherkut ovat parasta, mitä Muffe tietää. Nykyään ruoka-annoksen syömiseen menee alle minuutti.

Ruokaa ei saa enää itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Reipas vapaana juoksentelu, koirapuistossa kirmailu, tottis, jälki tai mikä tahansa henkisesti väsyttävä koitos on koiralle hyväksi kun haetaan nälkää. Nirppanokkia ei pidä tukea.

Rotuhaaveita

Facebookissa on pyörinyt viime viikon "Minkä rodun ottaisit" - haaste. Aihetta käsiteltiin alkuvuonna jo Partojen Pakinat-blogissa, josta idea jäi hautumaan mieleeni. Nyt kun on märkää, kylmää ja pimeää, on hyvä istahtaa läppärin ääreen ja valottaa omia rotuhaaveita. Kenties jonkun näistä joskus saisin omaksikin? ;)

FCI 1: LAMMAS- JA KARJAKOIRAT (PAITSI SVEITSINPAIMENKOIRAT)
Kliseisesti voin aloittaa listani sanomalla että saksanpaimenkoira on mulle ollut aina se kaikkein rakkain rotu. Haaveilin rodusta peräti 15 vuotta ennenkuin sain käsiini Muffen (joka ei kylläkään vastannut toiveitani mutta ei nyt mennä siihen). Saksanpaimenkoirassa minua viehättää sen ulkomuodon lisäksi luonne- ja käyttöominaisuudet. Harvassa koirassa on ulkonäön lisäksi tasapainoinen paimenkoiraluonne, helppo koulutettavuus ja ominaisuudet riittävät melkeinpä mihin tahansa lajiin.

Muita ykkösryhmäläisia suosikkeja on mm. beauceron, australiankarjakoira sekä lancashire heeler. Heeleri löytyy jo omasta lähipiiristä ja täytyy sanoa että pikkukoiraksi siinä on ihan helkkaristi ruutia ja ominaisuuksia vaikka muille jakaa. Sileäkarvainen collie on myös joskus käynyt mielessä, mutta en miellä sitä niin kovaksi harrastuskoiraksi että kiinnostuisin siitä harrastus- tai omistamismielessä.

FCI 2: PINSERIT, SNAUTSERIT, MOLOSSITYYPPISET JA SVEITSINPAIMENKOIRAT
Kakkosryhmässä ei sellaisia ns "ultimatesuosikkeja" löydy, vaikkakin ryhmässä on muutama sellainen koira, joita voisin meillekin kuvitella. Keskikokoinen snautseri p&s värisenä miellyttäisi silmää, mutta sen turkinhoito ja luonneominaisuudet eivät välttämättä ole sitä mitä haen. Bokseri tai dobermanni voisi olla kooltaan sekä luonteeltaan meille sopivia, enemmän ehkä bokseri miellyttää silmää. Kepon puolesta meillä voisi joskus asua tanskandoggi, mua taas miellyttää enemmän isosveitsinpaimenkoira, hovawart, englanninbulldoggi ja napolinmastiffi. Tai miksei mastiffeistakin bullmastiffi. Jotenkaan en kuitenkaan osaisi kuvitella itseäni molossirodun omistajana, joten nämä rodut jäävät hyvin suurella todennäköisyydellä pelkäksi haaveeksi.

FCI 3: TERRIERIT
Isoista ja keskikokoisista terriereistä minua kiehtoo erityisesti airedalenterrieri, mutta terriereille tyypilliseen tapaan trimmattava turkki ei taasen yhtään. En ole juurikaan terrieri-ihminen Keposta puhumattakaan, mutta airis on "perusterriereistä" se "ainut oikea" vaihtoehto. Kun taas mennään toiseen ääripäähän turkinlaadun ja koon puolesta, vie terrieriryhmän voiton silkkiterrieri pienellä koollaan, perusystävällisellä luonteellaan sekä helpolla turkinhoidollaan. Naapurissani asui aikanaan silkkiterrieri, mikä oli ehkä paikkakunnan kiltein koira.

FCI 4: MÄYRÄKOIRAT
Toisin kuin Kepo, en ole yhtään mäyräkoiraihmisiä. Vaikka Kaiserschnauzersien Vieno on kiva luonteeltaan, en osaa kuvitella itseäni pikkuisen maastonakin kanssa lenkille. Kokemukseni mäyräkoirista on lähestulkoon aina negatiivinen, ne räkyttävät ja vetävät itsensä hengiltä pienissä valjaissaan ja mäyräkoirahalvaus iskee ennenkuin koira täyttää kymmenen :D Kyllä, olen ennakkoluuloinen.

Jos mäyräkoiraryhmästä pitäisi jokin muunnos valita, valintani olisi normaalikokoinen, lyhytkarvainen mäyräkoira. Ihan vain puhtaasti ulkonäköseikkojen vuoksi: sitä ei tarvitsisi trimmata, se olisi suurin mäyräkoirista ja sen karvaa ei tarvitsisi siistiä. Tietysti mäyräkoirissa on sekin hyvä puoli, että ne eivät yletä pöydille.

FCI 5: PYSTYKORVAT JA ALKUKANTAISET KOIRAT
Vitosryhmästä minulta ei löydy (yllätys yllätys) suurta suosikkia. Suvussamme ei ole koskaan ollut koirallisia metsästäjiä (vaikka metsästystaustaa löytyykin), eli minulla ei ole isovanhempia joiden luota löytyisi Tessu-niminen suomenpystykorva. Metsästyskoirat eivät varsinaisesti ole mieleeni johtuen niiden huonosta sopivuudesta muihin lajeihin tai kotikoiraksi, mutta kyllä täältäkin muutama mukiinmenevä koira löytyy...

Lapinporokoira on ehkä ensimmäinen suosikki, mitä tulee ryhmästä vastaan. Tähän saattaa olla syynä suuri näyttelytähti Suukkosuun Shamaani tai Salme Mujusen upeat Tuulenkuun-kasvatit. Lapinporokoira saattaisi rotuna olla sellainen, minkä huolisin kotiini harrastuskoiran virkaa pitämään. Harmikseni suurin osa lapinporokoirista on muodottomia, lihavia möykkyjä - harvoin näkee virtaviivaista, kevyttä lapinporokoiraa. Mutta sitten kun niitä näkyy niin voi herranjumala! <3 Muita rotuja, jotka miellyttävät silmää on mm. faaraokoira ja amerikanakita, tosin kumpikaan ei sovi meille luonteidensa vuoksi.

FCI 6: AJAVAT JA JÄLJESTÄVÄT KOIRAT
Vaikkei heti niin kuvittelisikaan, löytyy kutosryhmästä minua miellyttäviä koiria muutama kappale. Jos vitosryhmästä löytyy todella huonosti kivoja rotuja niin kutosesta niitä löytyy huomattavasti enemmän! Aloitetaan lempparikutosryhmäläisestä eli vihikoirasta. Vihi miellyttää minua sekä ulkonäöllisesti sekä luonteellisesti: se on kutakuinkin off-tilassa ennen duunia, mutta työskennellessään se on väsymätön ja tarmokas. Kun näkee vihikoiran työssään, on hankala enää katsoa muita rotuja samalla silmällä. Sen jäljestyskyvyt ovat niin omaa luokkaansa että harva kykenee samaan. Vihikoiran "sukulainen" pesukarhukoira eli coonhound on myös kiva, mutta en ole varma sen luonteen sopivuudesta meille.

Pikku-vihi eli basset hound on myös käynyt mielessä, mutta sen selkäongelmat ja -viat ovat saaneet minua perääntymään. Baijerinvuoristovihikoira sekä hannoverinvihikoira ovat myös varteenotettavia jäljestäviä rotuja, mutta niiden saatavuus on Suomessa heikko. Dalmantiankoira on ollut harkintalistallamme, mutta uraattikivitaipumus on asia minkä vuoksi rotua pitää vielä pohtia.

FCI 7: KANAKOIRAT
Oi, kanakoirat <3 Kanakoirista ehkä all-time-favorite rotu on ehdottomasti bracco italiano. Se on ulkomuodoltaan ja luonteeltaan miellyttävä, mutta sen terveysongelmat ja meidän metsästämättömyys ovat este rodun hankinnalle. Lyhytkarvainen saksanseisoja on upea näky sekä kehässä että metsällä, mutta sen harrasteominaisuudet eivät riitä muihin lajeihin yhtä hyvin. Lisäksi sen vilkkaus voi olla meille liikaa.

Ja pakko myöntää, pointteri sekä punainen irlanninsetteri on niin kauniita rotuja, joista pidän todella paljon. Kanakoirien ainut vika on se, että me ei tosiaan metsästetä (vielä). Ken tietää jos kuume saada bracco on joskus liian suuri ja rupean harrastamaan metsästystä...

FCI 8: NOUTAJAT, YLÖSAJAVAT KOIRAT JA VESIKOIRAT
Tässä ryhmässä on melkein helpompi luetella rodut, joista en pidä. Noutajista ykköspaikan vie käyttölinjainen labradorinnoutaja, vanavedessään kultainennoutaja. Kepo kieltäytyy kultsusta koska se on "liian yleinen", mutta labbista ollaan joskus harkittu. Niissä on silti muutama "ominaisuus", joista en ole varma pidänkö vai enkö - tämän takia sitä ollaankin harkittu ja paljon.

Spanieleista cockerspanieli, englanninspringerspanieli sekä fieldspanieli ovat kivoja rotuja, mutta niiden turkinhoito on meille ainakin tässä vaiheessa liikaa. Jos minulla olisi taitoa ja jaksamusta pitää näin työläitä turkkeja, niin meillä olisi enkkusprinkkuja useampikin :D

FCI 9: SEURAKOIRAT JA KÄÄPIÖKOIRAT
Ysiryhmästä ei niinkään suosikkeja löydy, sillä kääpiökoirat eivät ole minun mieleeni, Kepon mieleen vielä vähemmän. Silti hätätapauksessa meille saattaisi sopia perhoskoira, kromföhrländer tai ranskanbulldoggi. Näistä kolmesta mieluiten ottaisin ehkä kromföhrländerin, sillä se olisi kokonsa puolestakin suurin ja käyttötarkoituksiini sopivin.

FCI 10: VINTTIKOIRAT
Jos mulla olisi aikaa, rahaa ja jaksamista, vastaukseni olisi ehdoton afgaaninvinttikoira. Kauniimpaa vinttaria saa hakea, sillä afgaani on niiiiiin tyylikäs näky kotona ja kehässä. Mutta koska mulla ei ole mitään noista kolmesta mainitusta asiasta, valintani on irlanninsusikoira. Olen muutaman irliksen tavannut ja niiden rauhallisuus, koko ja yleisilme ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Ainut miinus tulee siitä, ettei tuon kokoinen vasikka mahdu autoon :D