16. elokuuta 2017

#pikakurssiraakaruokintaan: Kuinka paljon raakaruokinta maksaa?

Kuinka paljon koiran barffaus maksaa
Kuinka paljon maksaa koiran ruokinta lihalla
Raakaruokinnan hinta
Koira barf hinta
Koiran lihojen hinta
Barffaus hinta
30kg koiran barf maksaa kuussa

Tuosta taas muutama asiasana, jolla blogiini on päädytty. Raakaruokinnan aiheuttamia kustannuksia googlaillaan harva se päivä ja se on myös puhuttava aihe erilaisissa koiraryhmissä.

Täysin yksiselittäistä vastausta hintoihin ei ole. Kustannuksiin vaikuttaa aina moni asia, joista muutamia käydään lävitse tässä postauksessa.

OSTOPAIKKA
On sanomattakin selvää, että jos koiran lihat ostaa lihatiskiltä, on hintakin sen mukainen. Markettien lihahyllyistä saattaa tehdä hyvät ostokset pienelle kissalle tai koiralle, etenkin punaisten lappujen keskeltä (-30% hinnat). Paikallisessa S-marketissa tavallinen sika-nauta maksaa 4,26€/kg, kun taas paikallisessa eläinkaupassa sen kilohinta on 3,18€. Tokihan laatu on lihoissa aivan eri, eläinkaupan sikanautaa en laittaisi omalle lautaselleni.

Marketin ja eläinkaupan lisäksi muita mahdollisia ostopaikkoja ovat mm. läpi Suomen ajelevat pakasteliha-autot, paikalliset tuottajat, erilaiset Facebook-ryhmät ja metsästäjäpiirit. Olemalla aktiivinen ja kyselemällä myös oman paikkakuntasi naapurikunnilta voit löytää edullista, laadukasta lihaa. Samoiten etnisten kauppojen pakastealtaista saattaa joskus tehdä löytöjä.

LAATU
Lihojen laaduissa on eroa, myös niissä mitä ostetaan eläinkaupoista. Raakapakasteiden tuotesisältöjä kannattaa aina silloin tällöin vilkasta, sillä nahasta, jänteistä, rustoista ja muusta ns "turhasta" ei kannata maksaa maltaita. Sidekudospitoisten ruhonosien - joihin kurkkutorvet, maha, keuhkot, korvat, jänteet, nahka, rustot jne kuuluvat - valkuaisen laatu on olennaisesti huonompi kuin lihan. Myös koneellisesti eroteltu liha voi sisältää "yllätyksiä".

Jos etsii eläinkaupan laadukkaimpia lihoja ja on myös valmis maksamaan siitä, on palaliha paras vaihtoehto. Toki jauhettuna mallinakin löytyy huima valikoima lihoja. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Maukkaalta löytyy esimerkiksi broilerin kivipiiraa, Kennelrehulta saa broilerin fileepalaa, Hurjalta naudan palalihaa, Mur-Kissiltä possun palalihaa, Mushilta broilerin sydäntä, Vauhti-Raksulta naudan sydäntä sekä Taikamuonalta krossilihaa jonka sidekudospitoisuus on vain 5%.

MÄÄRÄ & MUOTO
Kissan, muutaman pikkukoiran tai yhden keskikokoisen koiran omistajan ei tarvitse hirveästi kilohinta tuijotella, jos ostot ovat vähäisiä. Jos koiran syömä ruokamäärä on vaikkapa 200g päivässä, ei lompakossa tapahdu suuria konkursseja oli lihapötkön kilohinta sitten 3 euroa tai 4,5 euroa. Siinä vaiheessa kun lihaa menee paljon, syöjiä on useita tai allergisen koiran ruokarajoitteet ovat suuret, on merkitystä myös sillä maksaako tuote 2 euroa kilolta vai 1,5e.

Ostaessasi isompia eriä, säästät aina kilohinnassa. Tämä pätee lähestulkoon jokaikiseen (ruoka)tuotteeseen mitä ostaat. Useat eläinkaupat tarjoavat määräalennuksia, mikäli ostat tietyn verran kiloissa tai pötköissä. Alennus voi parhaimmillaan olla jopa 20%. Vaikka kilohinnassa ei olisi kuin muutaman kymmenen sentin hintaeroja, voi hinta vaihdella isommissa erissä paljonkin. Esimerkiksi sika-nauta jauheliha maksaa Mushilla 500g pötkö 2,96€/kg, kun taas 10kg laatikolle jää kilohinnaksi 2,27€. 20 pötköä (= 1000g) sika-nautaa maksaa siis 29,6€, kun taas suurkuluttajalaatikossa se maksaa 22,67€. Hintaeroa jää siis 6,93€ eli noin pyöreästi 70 senttiä kiloa kohden. Tällä kuudella eurolla saa jo vaikka mitä.

Pakkaustavalla on myös aina merkityksensä hinnoissa. Äsken mainitsemani Mushin sika-nauta maksaa pullaversiona 4,39€/kg. Toki jos ruokintamuoto on 50/50, syöjänä on pieniruokainen koira tai antaa lihaa harvoin, ei tuolla kilohinnalla ole juurikaan merkitystä. Pääasiassa kaikki pullaversiot ovat kilohinnaltaan kalliimpia kuin pötköt, levyt ja kuutiot, johtuen siitä että pullat joudutaan pakastamaan vielä erillään ennen pusseihin laittoa. Jos olet itse valmis sulattamaan 20kg:n lihalevyn omassa kylpyhuoneessasi, saat siitä kyllä kilohinnassakin anteeksi.

ITSE LIHA
Viimeisin, muttei vähäisin kategoria on itse liha. Jos syötät sika-nautaa, sikaa, kanaa, nautaa jne mitä tahansa lihaa, millä on hyvä saatavuus ympäri vuoden, sen hinta on halvempi kuin sellaisten lihojen, joita saadaan vain tiettynä kautena. Oikeastaan kaikki metsästettävät lihalajit (poro, peura, hirvi, ankka, fasaani, sorsa jne) ovat kalliimpaa hintaluokkaa. Osaltaan syy on niiden harvinaisuudessa ja kalliissa tuotantotavassa, osaltaan taas saatavuudessa.

Mitä 'oudompi' tai harvinaislaatuisempi osa eläimestä on tarjolla, sitä korkeammaksi kilohinta nousee. Tällä hetkellä esimerkiksi broilerin sydän ja kivipiira ovat suosittuja lihoja laihduttajien sekä kissanomistajien keskuudessa, mutta koska broilerilla on vain yksi sydän, on niiden saatavuuskin huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi naudasta jauhetun jauhelihan mitä saadaan ruhosta useita kymmeniä, ellei satoja kiloja. Lisäksi täysravinnot ovat aina pääsääntöisesti kalliimpia kuin yksittäiset lihapötköt ja levyt, mutta valmiita täysravintoja ostamalla pääsee itse edes vähän vähemmälle purkkihelvetistä.

LOPPUSANAT

Suurin vaikuttaja ruoan hintaan on aina koira. On eriasia ruokkia 10kg kokoista närästelevää ja allergista koiraa kuin samanlaista, mutta 50kg painavaa aktiivista koiraa. Allergisten koirien kanssa joudutaan pelleilemään paljon lisillä, eli löytämään ne toimivat yhtälöt. Närästelevät koirat tarvitsevat usein hyvin sulavia lihoja, jolloin tarpeeseen voi tulla ihmislaatuinen, kypsennetty kana jne.

Muffe painaa n. 40kg ja sen suurinpiirteinen kuukauden ruokabudjetti näyttää tältä:
• 600g jauhelihaa (4,5€/kg) - 2,7e
• 80g luista jauhelihaa (3,22€/kg) - 0,26e
• 3 x sinkki (0,03€/kpl) - 0,10e
• 3 x mhb (0,12€/kpl)0,39e
= 3,45€/pv / 103,5e/kk

Toki nämä laskelmat muuttuvat hyvin paljon kuukauden sisällä, kerran viikossa maksa ja D-tipat jne. Välillä syödään kalliimpia raaka-aineita (hirven palalihaa, riistanugetteja, kalkkunanpyrstöjä jne), välillä taas mennään sieltä missä on halvinta ja mitä saa isoja eriä ostettua. Terveellä koiralla kuukausihinnaksi voisi tulla n. 55e, olettaen että koira söisi Kennelrehun halvinta sika-nautaa (1,8€/kg).

5. heinäkuuta 2017

Hiivakoira suosittelee 5: Nivelravinteet



Nivelaineita on markkinoilla monia. Nivelrikon ja -ongelmien lisääntyessä on nivelravinteissa hyvä markkinarako myös valmistajille. Mutta mikä on hyvä, vai onko mikään? Onko sillä väliä minkä purkin ostaa? Onko hiivakoiralle väliä, millaista valmistetta käyttää? Entä ostaako erikseen msm, gluko ja kondro, vai kaikki samassa paketissa?

Nivelravinteita syöttäessä tulee muistaa, etteivät ne ole oikotie onneen. Joillakin koirilla nivelravinteiden käyttö helpottaa elämää ja nivelvaivoja selvästi, joillakin mikään ei toimi. Meillä tyypillisin keissi on ollut syöttää nivelravinnetta jolloin eron on huomannut selkeästi (Muffella loppui ontumiset, nousi lattialta kepeämmin, ei enää vaihdellut lonkkaa mille lysähti, Jesse taas lopetti kynsiensä pureskelun), mutta ajanmyötä vaikutus lakkaa. Muffeltahan lopetettiin nivelravinteet viime vuonna (ei löydetty enää valmistetta joka sopisi), ja edelleen nousee samalla tavalla lattialta kuin nivelravinteen kanssa. Sille vaikutus taisi olla vain ja ainoastaan placeboa, näin siinä muutoksia mitä halusinkin nähdä. Jessen nivelravinneannostus on pudotettu ylläpitoannokseksi puoleen ja sille taas oireet palasivat.

40kg koiralle voisi jonkinnäköisenä perusmäärinä nivelravinteissa pitää seuraavia määriä:

• 1200 - 1400mg glukosamiinia (30-35mg/kg)
• 400 - 600mg kondroitiinisulfaatti (10-15mg/kg)
• 1000 - 1300mg MSM:ää (25-33mg/kg) - Ei tutkittuja tuloksia, se ei siis ole nivelravinteissa tärkein aine!

Nivelravinteiden yhteydessä voi olla tarpeen syöttää omega-3 - lisää. Alla olevien tuotteiden kesto on laskettu 40kg koiralle ylläolevan glukosamiinimäärän mukaisesti. Jauhemuodossa olevat ovat luonnollisesti aina halvempia käyttää kuin tablettimuotoiset.


Jakke Action
Jauhemuodossa, "ei täyteaineita". Sopivuus hiivakoirille kysymysmerkki.
Kesto: 66pv
Hinta: 38€/150g

Jakke Agility
Jauhemuodossa, "ei täyteaineita". Sopivuus hiivakoirille kysymysmerkki.
Kesto: 46pv
Hinta: 48€/150g

Jakke GluKo+HA
Jauhemuodossa, "ei täyteaineita". Sopivuus hiivakoirille kysymysmerkki.
Kesto: 49pv
Hinta: 38€/150g

Makana Glucosamine HCl
Jauhemuodossa, äärettömän pitkäkäyttöinen. Pelkkää glukosamiinia. Saatavuus Suomessa huono, pitäisi sopia hiivakoirille hyvin.
Kesto: 714pv
Hinta: 35,90€/1kg

Chondroitin Sulfate 500g
Kallis, mutta puhdas ja pitkäkäyttöinen tuote. Saatavuus Suomessa huono, pitäisi sopia hiivakoirille hyvin.
Kesto: 833pv
Hinta: 99€/500g

Jahti & Vahti Nivelravinne
Jauhepohjainen, monen koiraharrastajan suosikki edullisen hintansa vuoksi. Sisältää rehuhiivaa, on sopinut useimmille hiivakoirille hyvin.
Kesto: 44pv
Hinta: 29,90€/400g

Arthroflex oraalisuspensio
Nestemäisessä muodossa oleva ravintolisä. Kallis käyttää isolla koiralla, korkea sokerimäärä. Ei siis hiivakoiralle.
Kesto: 45pv
Hinta: 59,95€/500ml

Arthroflex jauhe
Jauhepohjainen. Kallis käyttää isolla koiralla, korkea sokerimäärä. Ei siis hiivakoiralle.
Kesto: 57pv
Hinta: 49,90€/400g

Arthroflex Plus
Nestemäisessä muodossa, käytetään hevosille ja koirille. Korkea sokerimäärä, ei hiivakoirille.
Kesto: 142pv
Hinta: 85€/1l

Nutrolin Nivel Moniteho
Hassusti koostettu yhdistelmäpaketti, nostamalla glukosamiinit tappiin saat liikaa kondroa jne. Kallis käyttää isolla koiralla. Soveltuvuus hiivakoirille yleensä ok.
Kesto: 15-20pv
Hinta: 74€/180 tablettia & 450ml

Synoquin EFA Large Breed
Kapselimuodossa oleva nivelvalmiste. Kallis käyttää isolla koiralla, tuotesisällöstä ei parempaa tietoa.
Kesto: 40pv
Hinta: 104,90€/120 kapselia

Stride Powder
Tuntemattomampi nivelravinne jauhemaisessa muodossa. Iso annostuskoko (12g) ja älyttömän lyhytikäinen purkki.
Kesto: 12pv
Hinta: 22,90€/150g

Stride Plus
Nestemäinen nivelravinne, täyteaineet täysi mysteeri.
Kesto: 62pv
Hinta: 62,90€/500ml

Flexadin Advanced
Kauraa, ruista ja maltrodekstriiniä sisältävä nivelaine, makupalanmuotoinen. Kallis käyttää isolla koiralle, ei hiivakoiralle. Aito annostelu kysymysmerkki.
Kesto: ei tiedossa
Hinta: 79,90/60 tablettia

Cartivet Complete
Isolle koiralle kallis käyttää, täyteaineista ei tietoa.
Kesto: 34pv
Hinta: 123,90/300g

Cartivet+MSM
Cartivet-sarjasta halvempi käyttää kuin Cartivet Complete. Sopivuus hiivakoiralle kysymysmerkki.
Kesto: 50pv
Hinta: 69,50/300g

Arthrobalans Plus
Kohtuuhintainen käyttää isolla koiralla. Tuotesisällönsä puolesta pitäisi sopia hiivakoiralle. Tablettimuodossa.
Kesto: 60pv
Hinta: 42,95€/120 tablettia

Lysi Omega-3 Nivel
Kapseli, liivate peräisin naudasta. Sisältää maltodekstriiniä, eli ei herkimmille hiivakoirille.
Kesto: 40pv
Hinta: 26,95€/30 kapselia

Solgar Glukosamiinihydrokloridi
Äyriäisvapaa glukosamiini, sopii siis kala-allergisille. Yleensä hyvin siedetty.
Kesto: 40pv
Hinta: 28,95/60 tablettia

Vitabalans Glucosamin 750 mg
Edullinen käyttää pitkiäkin aikoja, hyvä saatavuus. Yleensä hyvin siedetty.
Kesto: 60pv
Hinta: 10,90€/120 tablettia

Synomax Glukosamiini
Edullinen, tablettimuodossa oleva nivelravinne. Sisältää dekstroosia.
Kesto: 75pv
Hinta: 19,80€/150 tablettia

Racing Joint Control HA
Hevospuolen nivelravinne. Annosmäärä iso, täyteaineista ei tietoa.
Kesto: 21pv
Hinta: 35,40/640g

Suppleaze Gold
Jauhemainen, hevospuolen nivelravinne. Erittäin riittoisa.
Kesto: 240pv
Hinta: 59€/600g

Avital Flex
Kohtuullisen hintainen, jauhemaisessa muodossa. Sisältää kuitenkin maltodekstroosia.
Kesto: 53pv
Hinta: 56,90€/300g

4. huhtikuuta 2017

Rotutesti rodun tietää

Joskus taannoin kirjoittelin jo blogiin rotuhaaveita mutta eräästä blogista sattui silmiini rotutesti. Ollaanhan tätä jo täytelty useat kerrat ja naureskeltu testin ehdottamille roduille, mutta kerta kiellon päälle. Joten ei muuta kuin hakupalkkiin osoite http://www.hankikoira.fi/rotutesti ja klikkailemaan.



DOBERMANNI
No joo, miksei. Rotuun on tutustuttu monet kerrat, treffailtu kasvattajiakin ja käyty tsekkailemassa yksilöitäkin. Dobermannissa eniten ehkä tökkää riistavietti ja fakta siitä, ettei se ole samalla tavalla miellyttäjätyyppinen rotu kuten saksanpaimenkoira. Rotu kyllä miellyttää muilta osin sekä silmää että mieltä, mutta saa nähdä. Typistettynähän se olisi kaikista kaunein.

ROTTWEILER
Nätti rotu, mutta en tiedä olisko se kuitenkaan niin kiva. Rotikoitten kanssa on tullut pyörittyä nuorempana harrastusjuttujen parissa ja harrastuskoirina ne toki ovat näyttäviä sekä tekevät täysillä hommia. Mutta riittääkö se mulle, en tiedä. Jätetään nyt kuitenkin toistaiseksi pois rotulistalta.

BELGIANPAIMENKOIRA
Belgeistä ulkonäöllisesti miellyttää kaikki paitsi laekenois. Luonteellisesti malinois on aivan liian hektinen omaan käteen, grontuissa ja tervuissa on tullut törmättyä arkoihin ja yksinolo-ongelmaisiin koiriin joten no thanks. Ehkä jos saisi hiekanvärisen tervun saksanpaimenkoiran ominaisuuksilla niin piru vie se ois upee ja nätti.

SUURSNAUTSERI
Ööö hain kyllä koiraa, jonka turkinhoito hoituu mahdollisimman vähällä vaivalla. Tai no, hoituuhan se kun sen hoidattaa muilla. Suursnautseri on upean näköinen ja käyttöyksilöt ovat henkeäsalpaavan hyvännäköisiä kentällä, mutta en jotenkaan näe itseäni snautserin omistajana. Ne on niin vakavia! :D

BEAUCERON
Hitto nää on nättejä koiria, etenkin typistettynä. Käyttöominaisuuksissa tuskin valittamisen varaa, vaikkakin vartiointiviettiä sais todennäköisesti olla vähemmän. Wikipedian mukaan saalisviettiä löytyy usein vähemmän kuin muilla paimenilla, joten ehkä ei jatkoon, vaikkakin harkinnan arvoinen rotu.

BOKSERI
Bokseria oon joskus harkinnutkin. Se näyttää ensinnäkin hauskalta koiralta ja on pk-oikeudet omaava. Kaikki bokserit mitä oon tavannut, on olleet äärettömän leikkisiä ja sellaisia ns "pellejä" muiden silmissä, se ehkä tietyllä tapaa kiehtookin. Harmi vaan että Kepo ei niinkään bokserin ulkonäköä sulata, sille kun koiralla pitäis olla aina pystyt korvat...

SAKSANPAIMENKOIRA
Ois kiva tietää miksei tälle tullut täysiä palkkeja. Koen vaatimuksiini sakemannin sopivan huomattavasti paremmin kuin rotikan, suursnautserin, bokserin tai beussin, mutta menkööt. Eli todellakin, rotuvalintani on täysin oikea. Ei ole toista rotua joka olisi näin monimuotoinen ominaisuuksiltaan ja hyvännäköinen kaikin osin. <3

HOVAWART
En oo yhtäkään harrastushoffia tavannut, mutta vaikuttaa ihan kivalle rodulle. En vaan tiiä olisko mulla koskaan käyttöä tän tyyppiselle rodulle. Ehkä näyttelykoirana? :D

AUSTRALIANKARJAKOIRA
Karjis on monesti käynyt kanssa mielessä, mutta sen pieni koko ja karjakoiraluonne ei oo koskaan oikein kunnolla iskenyt. Heeleri on kuin minikarjis ja siinäkin on ihan riittävästi karjakoiraominaisuuksia...

PK & LK COLLIE
Ei. Ei nappaa ulkonäöllisesti, käyttöominaisuuksiltaan tai muutenkaan luonteeltaan.

26. maaliskuuta 2017

Hiivakoira testaa: riistanugetit

Parisen viikkoa takaperin saatiin testiin viitisen kiloa nugetteja. Ei sentään kananugetteja mammalle vaan Natures:Menu Country Hunter - riistanugetteja Muffelle. Nämä huono-onniset nugetit joutuivat odottelemaan testiin pääsyä aivan liian pitkään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Natures:Menu on brittiläinen, Norfolkissa sijaitseva perheyritys, joka on valmistanut koirien ja kissojen ruokia viimeiset 35 vuotta. Briteissä asuvat ovat saattaneet nähdä Natures:Menun laajan purkki- ja raakaruokaesiintymän, Suomessa valikoimaan kuuluu lähinnä teollisia valmisteita, nameja sekä muutama valmis raakaruokatuote: kaikkihan nyt tietävät esimerkiksi pehmeät lammasnamit.

Parina menneenä vuotena suurin hitti perinteisten 500g pakastepötköjen sijasta ovat olleet valmiit täys-(&"täys")ravintopullat. Ensin tuli Mush Vaisto, josta tuli korkean hintansa ja lisäravinnettomuutensa vuoksi laajalti parjattu. Tämän jälkeen Maukas tajusi markkinaraon ja kehitti täysravinnot: pötköt Innon, Kunnon ja Tarmon sekä laajan valikoiman pullia: Oiva, Mainio, Vieno ja Lempi ovat suuressa suosiossa edelleen. Mush yritti epätoivoisesti paikata jälkiänsä kehittämällä marketteihin myytäväksi Duo+. Harmi vaan että tässäkin mentiin metsään kun Duoonkin joutuu lisäämään lisiä. Nähtäväksi jää, kehitteleeko Mush jossakin vaiheessa oikeasti toimivan täysraakaravinnon.


Täysravinto-nimikkeestään huolimatta nämä nugetit eivät ole täysin täysravintoja. Niihin on lisätty muutama vitamiini (per kg: A-vitamiini 1000iu, D-vitamiini 100iu, E-vitamiini 14mg, Sinkkisulfaatti 50mg, Rautasulfaatti 20mg; Kuparisulfaatti 7,2mg, Kalsiumjodaatti 0,4mg, Seleeni 8.6 mg), mutta päästäkseen optimiin 40kg koiran kanssa joutuisi nugetteja syöttämään järkyttäviä määriä. Helpomalla pääsee kun lisää kaikki tarvittavat lisät suoraan purkista (eli meilläkin vain D & sinkki). Sellaiselle omistajalle jota optimi ei kiinnosta tai halutaan päästä helpolla esim. reissussa niin nämä palvelevat erinomaisesti.


No miltä nämä nugetit sitten vaikuttivat? Olin positiivisesti yllättynyt näiden koostumuksesta! Tuotesisältöhän sanoo "Hirvi (80%), Herneitä (4%), Lanttu (4%), Porkkanoita (4%), Mustikat (4%), Merileva (1%), Pinaatti (1%) Yuccauute,Vihreäteeuute, Viinirypälesiemenuute, Dikalsiumfosfaattia.". Muffen hiivailutaipumuksien takia olin ollut hieman skeptinen tuotteen soveltuvuudesta, etenkin kun ruoassa on paljon hiilareita sisältäviä herneitä ja porkkanoita. Pakkasessa ollessaan näitä saa vähän kolistella että saa riittävän määrän sulamaan. Varsinaisena ruokana en näitä ole syöttänyt, vaan nimenomaan muun ruoan ohessa. Sulana nugetit pitävät erinomaisesti muotonsa ja niitä on helppo nostaa sorminkin. Väri ja tuoksu ei ehkä ihan ole omaan nenään sopiva :--D


Päivän ateria. Kupissa siis luutonta ja luullista poroa, nugetteja, silakkafile ja lisät (sinkki, mhb, kalaöljykapselit). Vaikka nugetit ovat kohtuullisen vähärasvaisia (8%), tuli nopeasti huomattua etteivät ne sovi Muffelle ainakaan kalan kanssa syötettäviksi. Kala + muutama nugetti aiheutti närästyksen, mutta nugetit yksinään muun ruoan kanssa eivät. Maistuvuus on ollut erittäin hyvä, sekä jäisenä että pakasteena. Eikä koiraa tunnu haittaavan vaikka saisi pelkkiä nugetteja ruoaksi... Hintaa yhdelle pussille tulee 6,50€, mikä on minusta kohtuullinen hinta riistapohjaiseksi ruoaksi.


Viimeksi kirjoitetussa postauksessa kirjoittelin että Jesse aloitti Avital Flexin syöttämisen. Aluksi varpaiden pureksiminen väheni, mutta nyt se on palannut takaisin. Täytyy alkaa suunnittelemaan kissin lonkkien kuvausta, jos sieltä vaikka löytyisi syy jalkojen puremiseen. Ei se tokikaan niin paljon syö jalkojaan kuin ennen, mutta pureksii kuitenkin.

Tässä kuussa käytiin jälleen hierojalla Rentoveikolla. Viimeksi saatiin ohjeeksi peruutella ja muutenkin käyttää paljon takajalkoja. Muffen suurimmat murheenkryynit ovat olleet oikeassa takareidessä eli pussihousujen kohdalla sekä saman jalan kintereen ja käpälän välisessä alueessa. Kintereessä tuntuu kovettunut laatta mitä epäiltiin tulevaksi nivelrikoksi ja sitä on nyt hierottu ankarasti joka kerralla. Pikkuisen se on höllääntynyt, eli mielenkiinnolla ootellaan mitä sieltä tulee. Ekalla kerralla käydessä koko koira oli aivan jumissa etuosasta aivan taakse mutta nyt alkaa takapääkin olemaan ok. Muffen selässä on spondyloosista johtuva silloittuma mikä on viimeisen vuoden sisään siihen noussut. Silittäessä silloittuma tuntuu selkärankaa pitkin mentäessä mutta toistaiseksi se ei ole vaivannut koiraa suuremmin. Kotiohjeeksi saatiin tällä kertaa lisää peruuttelua ja jalkojen venyttelemistä.

Nyt täytyypi lähteä valmistelemaan lähtöä Showlink Pets-messuille jotka järjestetään Jyväskylän Paviljongissa yhdessä Ruoka-, Viini- ja Kirjamessujen yhteydessä. Tulehan nykäisemään hihasta jos nähdään! :)