9. syyskuuta 2017

Sua pitää jonkun monottaa suoraan kiveksiin jotta tajuut mitä sulla on kun et ympärilles nää


Käytiin herra hotspotin kanssa torstaina Vihtavuoressa yksityisissä koiratreeneissä. Itse joukkotreenit oli peruttu, mutta koska olin saanut anottua vapaapäivän, ajattelin käyttää tilaisuuden hyödyksi. Jos ei muuta, niin teen muutaman tottisharjoituksen ja ajelen takaisin kotiin. Paikalle eksyi kuitenkin sekä kouluttaja että toinen koirakko. Ja mitkä treenit meillä olikin!

Koska remmirähjäys on ehdottomasti suurin ongelma meillä, käytiin harjoituksia lävitse jossa Muffen piti olla hiljaa. Se huuti, kiljui, ärisi ja yritti rempoa molempien koirien luokse = ihan tyypillistä siltä. Saatiin kuitenkin todella hyviä ohjeita kieltämiseen ja palkkaamiseen, kierrettiin toisia koiria, pidettiin kontaktia kun muut koirat kierti meitä. Muffe oli alussa hyvin stressaantunut, mutta rauhoittui loppua kohden: kouluttaja käski päästämään luoksetulossa sen irti. Vastaisin siihen vain hyvin pitkällä "ööö..", ookko nyt ihan varma? Joo joo, päästä irti vaan. Meikäläinen ihan paskajäykkänä päästää sen irti, näin jo kauhukuvia silmissä miten se käy parin metrin vieressä olevaan koiraan kiinni ja myllyttää sen.... Koirakin varmaan aisti miten epävarmana siirryin parin metrin päähän ja kutsuin sen luokse. Ekasta tänne-käskystä se epäröi; nousi puoliksi seisomaan ja oli selvästi ymmällään käskystä (no tottakai kun sen huutaa joku erittäin epävarma äiti parin metrin päästä). Toka kutsu ja se lähti tulemaan luokse!!!

Saatiin ihan mielettömästi apua ja kannustusta tekemiseen näistä treeneistä. Uskalsin palkata sitä irti ollessaan ja vain kerran se yritti lähteä käskyn alta toisen koiran päälle. Silloinkin se toki sai palautetta kolmelta ohjaajalta ja loppuaika menikin ihan nätisti. :) Oon hyvin tietoinen että oma mieliala ja etenkin jännitys vaikuttaa koiraan niin paljon - jo pelkkä jännityksen esiaste (eli se että ees mietin tulevia treenejä) saa koiran hermostuneeksi ja valppaammaksi. Lisäksi juurikin se fakta etten luota tuohon koiraan, tekee harjoittelusta vielä vaikeampaa.



Nyt treeneihin tulee taas muutaman viikon tauko, kun en kerkeä töiden vuoksi harjoittelemaan niin paljon. Nähtäväksi jää jääkö mulle edelleen ns treenikammo vieraiden koirien ollessa paikalla vai saanko mätettyä itteeni niin paljon itsevarmuutta että koirakin pysyis hanskassa. Täytyy silti sanoa että oon tyytyväinen. Erittäin tyytyväinen.

16. elokuuta 2017

#pikakurssiraakaruokintaan: Kuinka paljon raakaruokinta maksaa?

Kuinka paljon koiran barffaus maksaa
Kuinka paljon maksaa koiran ruokinta lihalla
Raakaruokinnan hinta
Koira barf hinta
Koiran lihojen hinta
Barffaus hinta
30kg koiran barf maksaa kuussa

Tuosta taas muutama asiasana, jolla blogiini on päädytty. Raakaruokinnan aiheuttamia kustannuksia googlaillaan harva se päivä ja se on myös puhuttava aihe erilaisissa koiraryhmissä.

Täysin yksiselittäistä vastausta hintoihin ei ole. Kustannuksiin vaikuttaa aina moni asia, joista muutamia käydään lävitse tässä postauksessa.

OSTOPAIKKA
On sanomattakin selvää, että jos koiran lihat ostaa lihatiskiltä, on hintakin sen mukainen. Markettien lihahyllyistä saattaa tehdä hyvät ostokset pienelle kissalle tai koiralle, etenkin punaisten lappujen keskeltä (-30% hinnat). Paikallisessa S-marketissa tavallinen sika-nauta maksaa 4,26€/kg, kun taas paikallisessa eläinkaupassa sen kilohinta on 3,18€. Tokihan laatu on lihoissa aivan eri, eläinkaupan sikanautaa en laittaisi omalle lautaselleni.

Marketin ja eläinkaupan lisäksi muita mahdollisia ostopaikkoja ovat mm. läpi Suomen ajelevat pakasteliha-autot, paikalliset tuottajat, erilaiset Facebook-ryhmät ja metsästäjäpiirit. Olemalla aktiivinen ja kyselemällä myös oman paikkakuntasi naapurikunnilta voit löytää edullista, laadukasta lihaa. Samoiten etnisten kauppojen pakastealtaista saattaa joskus tehdä löytöjä.

LAATU
Lihojen laaduissa on eroa, myös niissä mitä ostetaan eläinkaupoista. Raakapakasteiden tuotesisältöjä kannattaa aina silloin tällöin vilkasta, sillä nahasta, jänteistä, rustoista ja muusta ns "turhasta" ei kannata maksaa maltaita. Sidekudospitoisten ruhonosien - joihin kurkkutorvet, maha, keuhkot, korvat, jänteet, nahka, rustot jne kuuluvat - valkuaisen laatu on olennaisesti huonompi kuin lihan. Myös koneellisesti eroteltu liha voi sisältää "yllätyksiä".

Jos etsii eläinkaupan laadukkaimpia lihoja ja on myös valmis maksamaan siitä, on palaliha paras vaihtoehto. Toki jauhettuna mallinakin löytyy huima valikoima lihoja. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: Maukkaalta löytyy esimerkiksi broilerin kivipiiraa, Kennelrehulta saa broilerin fileepalaa, Hurjalta naudan palalihaa, Mur-Kissiltä possun palalihaa, Mushilta broilerin sydäntä, Vauhti-Raksulta naudan sydäntä sekä Taikamuonalta krossilihaa jonka sidekudospitoisuus on vain 5%.

MÄÄRÄ & MUOTO
Kissan, muutaman pikkukoiran tai yhden keskikokoisen koiran omistajan ei tarvitse hirveästi kilohinta tuijotella, jos ostot ovat vähäisiä. Jos koiran syömä ruokamäärä on vaikkapa 200g päivässä, ei lompakossa tapahdu suuria konkursseja oli lihapötkön kilohinta sitten 3 euroa tai 4,5 euroa. Siinä vaiheessa kun lihaa menee paljon, syöjiä on useita tai allergisen koiran ruokarajoitteet ovat suuret, on merkitystä myös sillä maksaako tuote 2 euroa kilolta vai 1,5e.

Ostaessasi isompia eriä, säästät aina kilohinnassa. Tämä pätee lähestulkoon jokaikiseen (ruoka)tuotteeseen mitä ostaat. Useat eläinkaupat tarjoavat määräalennuksia, mikäli ostat tietyn verran kiloissa tai pötköissä. Alennus voi parhaimmillaan olla jopa 20%. Vaikka kilohinnassa ei olisi kuin muutaman kymmenen sentin hintaeroja, voi hinta vaihdella isommissa erissä paljonkin. Esimerkiksi sika-nauta jauheliha maksaa Mushilla 500g pötkö 2,96€/kg, kun taas 10kg laatikolle jää kilohinnaksi 2,27€. 20 pötköä (= 1000g) sika-nautaa maksaa siis 29,6€, kun taas suurkuluttajalaatikossa se maksaa 22,67€. Hintaeroa jää siis 6,93€ eli noin pyöreästi 70 senttiä kiloa kohden. Tällä kuudella eurolla saa jo vaikka mitä.

Pakkaustavalla on myös aina merkityksensä hinnoissa. Äsken mainitsemani Mushin sika-nauta maksaa pullaversiona 4,39€/kg. Toki jos ruokintamuoto on 50/50, syöjänä on pieniruokainen koira tai antaa lihaa harvoin, ei tuolla kilohinnalla ole juurikaan merkitystä. Pääasiassa kaikki pullaversiot ovat kilohinnaltaan kalliimpia kuin pötköt, levyt ja kuutiot, johtuen siitä että pullat joudutaan pakastamaan vielä erillään ennen pusseihin laittoa. Jos olet itse valmis sulattamaan 20kg:n lihalevyn omassa kylpyhuoneessasi, saat siitä kyllä kilohinnassakin anteeksi.

ITSE LIHA
Viimeisin, muttei vähäisin kategoria on itse liha. Jos syötät sika-nautaa, sikaa, kanaa, nautaa jne mitä tahansa lihaa, millä on hyvä saatavuus ympäri vuoden, sen hinta on halvempi kuin sellaisten lihojen, joita saadaan vain tiettynä kautena. Oikeastaan kaikki metsästettävät lihalajit (poro, peura, hirvi, ankka, fasaani, sorsa jne) ovat kalliimpaa hintaluokkaa. Osaltaan syy on niiden harvinaisuudessa ja kalliissa tuotantotavassa, osaltaan taas saatavuudessa.

Mitä 'oudompi' tai harvinaislaatuisempi osa eläimestä on tarjolla, sitä korkeammaksi kilohinta nousee. Tällä hetkellä esimerkiksi broilerin sydän ja kivipiira ovat suosittuja lihoja laihduttajien sekä kissanomistajien keskuudessa, mutta koska broilerilla on vain yksi sydän, on niiden saatavuuskin huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi naudasta jauhetun jauhelihan mitä saadaan ruhosta useita kymmeniä, ellei satoja kiloja. Lisäksi täysravinnot ovat aina pääsääntöisesti kalliimpia kuin yksittäiset lihapötköt ja levyt, mutta valmiita täysravintoja ostamalla pääsee itse edes vähän vähemmälle purkkihelvetistä.

LOPPUSANAT

Suurin vaikuttaja ruoan hintaan on aina koira. On eriasia ruokkia 10kg kokoista närästelevää ja allergista koiraa kuin samanlaista, mutta 50kg painavaa aktiivista koiraa. Allergisten koirien kanssa joudutaan pelleilemään paljon lisillä, eli löytämään ne toimivat yhtälöt. Närästelevät koirat tarvitsevat usein hyvin sulavia lihoja, jolloin tarpeeseen voi tulla ihmislaatuinen, kypsennetty kana jne.

Muffe painaa n. 40kg ja sen suurinpiirteinen kuukauden ruokabudjetti näyttää tältä:
• 600g jauhelihaa (4,5€/kg) - 2,7e
• 80g luista jauhelihaa (3,22€/kg) - 0,26e
• 3 x sinkki (0,03€/kpl) - 0,10e
• 3 x mhb (0,12€/kpl)0,39e
= 3,45€/pv / 103,5e/kk

Toki nämä laskelmat muuttuvat hyvin paljon kuukauden sisällä, kerran viikossa maksa ja D-tipat jne. Välillä syödään kalliimpia raaka-aineita (hirven palalihaa, riistanugetteja, kalkkunanpyrstöjä jne), välillä taas mennään sieltä missä on halvinta ja mitä saa isoja eriä ostettua. Terveellä koiralla kuukausihinnaksi voisi tulla n. 55e, olettaen että koira söisi Kennelrehun halvinta sika-nautaa (1,8€/kg).

9. elokuuta 2017

Kato sul on tasoi täs jutus mut mä oon se stallioni, te ootte vasoi täs jutus

Joo-o.

Aikaisemmassa postauksessani kirjoittelin että Muffen saikku on päättynyt. No periaatteessa se onkin. Viime viikolla huomasin että Muffe nuolee taas muniaan. Täähän ei sinällään ole ollut uus juttu, ainahan se on sitä tehnyt. Enemmän tai vähemmän, riippuen onko treenattu vai oltu pääasiassa kotosalla. Riittävän väsyneenä se ei jaksa keskittyä pippelin räpläämiseen. No anyway, kiinnittelin huomiota tosiaan lisääntyneeseen nuoleskeluun. Koska munat on niin lähellä leikkaushaavaa, päätin kattella sen kuntoa. Iho oli aivan punainen ja märki. Tilaampa taas aikaa lekurille.



Sain maanantaille klo 15.30 ajan Huiskuhäntä-klinikalle, siis samalle missä Muffen "napatyräkin" leikattiin. Tällä kertaa Johanna otti meidät vastaan. Ajeltiin karvoja haavan ympäriltä, tutkittiin haavakohtaa ja sen märkimistä. Kuulemma ei oo tulehtunut, mutta varmaankin ärtynyt urosvyön pitämisestä (Muffe kun viime viikolla oli 3pv meitsin mukana töissä). Kysyin samalla munanlutkuttamisesta ja eturauhasen kokeilun jälkeen Johanna pohti, johtuisiko se vain tuosta napatyrästä vai eturauhasesta (joka oli Muffella suurentunut). Tardakia vois antaa pistoksena, sen hinta ei onneksi olisi kuin 70e/pistos. Toinen vaihtoehto olisi kastraatio, mikä taas ei näin vanhan ja sairaan koiran kanssa oikein ole enää vaihtoehto. Halvempaa on sitten pistää monttuun kun ongelmia tulee liikaa. Noooo, maksoinpahan 60e mielenrauhasta.


Torstai-iltana tehtiin vetotreenit. Hieman sateisen oloista, reilu parikymmentä astetta lämmintä ja tuttu reitti. Alkuun reippaat lämpät ja sit valjaat niskaan. Juoksee hullusti paremmin kuin vanhoilla valjailla: suoraan, (mun kanssa) täysiä ja ei yritä tehdä äkkipysähdystä niinkuin ennen. Kilometrejä tuli vain noin kolmisen kilometriä, jotka paloiteltiin viiteen pätkään. Oon nyt ollut hirveen varovainen tuon vedätyksen kanssa kun koira oppi pari kertaa et pysähtyminen on ihan ok. Mennään ainakin toistaiseksi mielummin pieniä pätkiä hyvin kuin että sitä joutuisi jatkuvasti suitsuttamaan hidastelusta ja pysähtelystä. Jatkoa aatellen varmaan joku pyörän tankoon kiinnitettävä Gopro-kiinnike ois jees :D




Lauantaina Muffe oli esittelemässä ihanaa itseään, eli siis Rento Veikon koirahieronta-esittelyssä Vaajakosken Mustilla ja Mirrillä. Rento Veikon pääjehu Milla on ollut Muffen vakihieroja jo reilun puolen vuoden ajan eikä turhaan - niin hyvää palvelua, vinkkejä, kuntoutusapua ja hierontaa olla saatu ettei missään muualla tätä ennen! Me suositellaan ihan kybällä, kaikille ketä ollaan tavattu! :D Muffe käyttäytyi suurimman osan ajasta ihan nätisti (paitsi kun se näki mut niin yritti kokoajan kammeta ylös ja kitistä), mutta laser taisi ottaa aika koville kun koira rupes yhtäkkiä huutamaan ihan kurkku suorana. Palautui kyllä nopeasti ja liikkui halukkaasti joten ei ongelmaa. Kuvassa Muffe vaan näyttää ihan kärsivältä (mut niin se näyttää yleensä).

PS. Tällä hetkellä meillä närästellään. Eikä mitään hajua miks. Oon yrittänyt jäljittää närästyksen syytä muuttamalla ruokintaa (öljy pois, kasvispullat pois), antamalla ruuan eri tavalla (kong), liikuttamalla koiraa (vapaana & vetolajit), mutta nyt sormi törröttää tuohon haavaan (tötterö päässä) ja stressiin (vuorotyö). Ota tästä nyt taas selvää.