25. huhtikuuta 2016

Hiivakoira suosittelee 4: D-vitamiini



"D-vitamiini (kalsiferoli) on yhteisnimitys steroideille joilla on kolekalsiferolin eli D3-vitamiinin biologinen aktiivisuus. D-vitamiini on erittäin tärkeä vitamiini koiralle, jonka koira voi saada vain ravinnostaan – ei auringon UV-säteilyn avulla, kuten aikaisemmin virheellisesti luultiin. D-vitamiinin tärkein tehtävä on vastata elimistön kalsium- ja fosfaattitasapainosta. Solun ulkopuolinen sekä seerumin kalsium säätelee useita aineenvaihduntareaktioita sekä liittyy lihasten ja hermoston toimintaan." -Katiska

D-vitamiini on sinkin lisäksi yksi niistä lisäravinteista, joita pitäisi antaa kaikissa ruokintamuodoissa. Se jää valitettavan usein vajaaksi, vaikka syöttäisit nappulaa täyspäiväisesti - ja vaikkei jäisikään niin D-vitamiini on aina hyvä lisä. D-vitamiinilla on osuutensa vastustuskykyyn, hedelmällisyyteen, yleiseen hyvinvointiin sekä palautumiseen. Se myös auttaa murtumissa sekä parantaa suorituskykyä.

D-vitamiinin tarve on
• perusterveillä 0,7µg/EPkg
• erityisessä rasituksessa olevilla vähintään 1µg/EPkg

Katiskan Kuppi vai saavi nenän alle - postauksessa on jo pohdittu aiheesta, mutta minä käsittelen nyt pelkkää D-vitamiinia. Aina silloin tällöin törmään koiranomistajiin, jotka ovat kiinnostuneita ruokkimaan koiraansa luonnonmukaisesti raa'alla. Kun kysyn, mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte, tulee sepustus siitä kuinka heitellään marjajauheita kuppiin ja syötetään montaa eri lihaa. Kun kysyn D-vitamiinista, mainitaan aina "kerran viikossa annan kalaa".

D-vitamiinin voi antaa kerran viikossa. Mutta jos annat 40kg koiralle 1kg kalaa viikossa, saisi se D-vitamiinia
• lohesta 80µg
• silakasta 179µg
• muikusta 94µg
• siiasta 149µg

Tarpeen ollessa 196µg viikossa. Pienemmillä koirilla D-vitamiinin saa katettua kalasta, mutta mikäli koira on isompi, tulee kannattavuuskysymykset esiin. Tällöin kannattaa jo harkita D-vitamiinin ottamista jostain muusta kuin kalasta ja syöttää kalaa ihan vain vaihteluna. Ja kaikille koirille kun kalakaan ei sovi. Markkinoilla on onneksi useampia valmisteita, joista on helppo valita itselleen sopivin paketti.

Tri Tolosen D-vitamiini 100µg
Kapselimuodossa, saatavilla myös pienemmillä pitoisuuksilla.
Hinta: 16,95€/60 kapselia

D-Pearls 125µg
Pieni, kapselimuodossa. Saatavilla myös pienemmillä pitoisuuksilla.
Hinta: 14,50€/40 kapselia

Lysi Omega-3 (D-vitamiini 20µg)
Kalaöljy-D-vitamiini-combo, kapselimuodossa. Ei sisällä kalaproteiinia, mutta kala-allergikko voi saada oireita.
Hinta: 9,50€/120 kapselia

Vitatabs D-caps 50µg
Kapselimuodossa, soijaöljyssä.
Hinta: 22,50€/300 kapselia

D-Max 100µg
"Purutabletti". Makeutettu ksylitolilla, lue lisää.
Hinta: 15,80€/90 kapselia

Bioteekin Super-D 50µg
Kalanmaksaöljypohjainen, kapselimuodossa. Saatavilla isommilla pitoisuuksilla.
Hinta: 17,80€/100 kapselia

Vida Vahva D3-vitamiini 50µg
Kalanmaksaöljypohjainen, kapselimuodossa. Edullinen.
Hinta: 11,80 €/100 kapselia

Solgar D3-vitamiini 25µg
Kapselimuodossa, saatavilla sekä isommilla että pienemmillä pitoisuuksilla.
Hinta: 13,80 €/100 kapselia

Vitaplex Vahva D-vitamini 50µg
Tablettimuodossa.
Hinta: 12,50€/150 tablettia

Bioteekin Super D-tippa 10µg
Pikkukoirille sopiva D-tippa. Eristetty lampaanvillasta - käy siis myös kala-allergisille! Yhdessä pullossa 280 tippaa.
Hinta: 8,50 € / 8ml

Biomed (lisäaineettomat) D-tipat 25µg
Isommillekin koirille sopiva D-tippa. Eristetty lampaanvillasta - käy siis myös kala-allergisille! Yhdessä pullossa n. 700 tippaa - äärettömän riittoisa! Team Navekon suosittelee!!
Hinta: 13,50 €

Sana-sol D3-Tipat 10µg
Pikkukoirille sopiva D-tippa.
Hinta: 3,80€/ 10ml

Gefilus Tipat + D3-vitamiini
Hinta: 14,80€/ 7,5ml