6. kesäkuuta 2016

#pikakurssiraakaruokintaan: Eliminaatio for dummies



Eliminaatio for Dummies on osa #pikakurssiraakaruokintaan - sarjaa. Sen tavoitteena on kertoa eliminaation kulku yksinkertaisesti ja lyhyesti. Eliminaatio on raakaruokinnan aloittamisen lisäksi hyvin kyselty aihe: usein raakaruokintaan siirrytään ongelmien ilmetessä nappularuoalla. Mikäli olet kiinnostunut raakaruokinnasta mutta sinulla ei ole tarvetta eliminaatiolle, lue Kuinka-tää-toimii eli raakaruokinta pähkinänkuoressa!

Suosittelen lämpimästi Sumpun maksullista Eliminaatio-opasta.



  1. LIHAN VALINTA
Ennen eliminaation aloittamista on hyvä istahtaa hetkeksi alas ja miettiä koiran oireita. Käy lävitse mielessäsi tai vaikkapa paperilla mistä koira oireilee: onko kyseessä iho-oireet (ihottumat, jatkuva rapsuttelu jne), hiiva (tassuissa, korvissa, ihossa jne), närästely vai jokin muu syy. Samalla on hyvä miettiä lävitse, mitä lihaa koira on viimeaikoina saanut.

Valitse sellainen liha, mitä koira ei ole koskaan ennen saanut. Jos koira on saanut kaikkia lihoja, valitse sellainen mitä se on saanut kauan sitten. Lihan valinnassa voi tulla tietyt esteet eteen: jos valitset peuran, olethan tietoinen että peuraa voi olla saatavilla todella huonosti läpi vuoden. Pyri valitsemaan liha, josta saa luuta / luullista lihaa, luutonta lihaa sekä maksaa.


2. ALOITA ELIMINAATIO
Yksinkertaisuudessaan karsit nyt pois kaikki muut ruoat, herkut, lisäravinteet jne. Anna vaikkapa reilun kuukauden annos D-vitamiinia (mielellään esimerkiksi tippoina: markkinoilta löytyy myös lisäaineettomia D-vitamiineja). Sinkkiä, E-vitamiinia tai merilevää ei anneta vielä.

Koosta annos näin:
• riittävästi kalsiumia (ohje kalsiumin laskemiseen täällä)
• lätkäise koiralla lihaa kuppiin
• tarvittaessa pellavansiemenrouhetta/greenlinea/tai vastaavaa kuiduksi

Joka päivä annetaan kalsiumia ja lihaa (+ kuitu jos tarvis). Kerran viikossa annetaan maksaa. Tätä jatketaan niin kauan, että oireet helpottavat. Jos ne eivät helpotu vaan pahenevat, liha ei todennäköisesti sovi koirallesi. Meillä näin kävi lampaan kanssa. Jos koiralla on hiiva, hoida se myös ulkoisesti sekä anna maitohappobakteereita!


3. TÄYTÄ D-VITAMIINIVARASTO
Jos eliminaatio sujuu hyvin, koiran oireiden pitäisi helpottaa. Kuukauden päästä olisi hyvä antaa taas D-vitamiinia reipas kuukauden annos. Jatka eliminaatiota, kunnes oireet häviävät: tästä ruoasta tulee koirasi "perusruoka".


4. LISÄRAVINTEET MUKAAN
Koirasi on oletettavasti nyt reilun kuukauden aikana voinut kohtuullisen hyvin, oireet ovat helpottaneet ja edessä olisi nyt lisäravinteiden testaus. Tämä vaihe on mielenkiintoinen, sillä koirasi ei välttämättä kestä kaikkia lisäravinteita, mitä olet sille harkinnut. Kaikki lisäravinteet testataan yksitellen: ensin testaat esimerkiksi sinkin. Aloita puolikkaalla annoksella ja jos koira kestää sen, anna kokonainen annos. Jos koira oireilee, poista lisäravinne välittömästi ruokavaliosta ja vaihda merkkiä.

Pidä jokaisen epäonnistuneen lisäravinne-kokeilun jälkeen ns "palauttava jakso", jolloin syötät vain perusruokaa. Kun tilanne on rauhoittunut, lisää uusi lisäravinne kokeiluun.


5. UUSIA LIHOJA MUKAAN
Lihojen testaus toimii samalla tavalla kuin lisäravinteidenkin: annat pieniä annoksia muutaman päivän peräkkäin ruoan mukana. Jos koira oireilee, poista uusi liha ruokavaliosta.


6. PIKKUVINKKI MATKAAN
Pitäkää oiretaulukkoa / oirepäiväkirjaa. Helpottaa ihan helkkaristi, kun voit tarkistella mitä koira on syönyt ja miten se on oireillut. Kirjaile koiran syömä ruoka (etenkin muutokset ruokinnassa) sekä oireilut.


Tässä oli #pikakurssiraakaruokintaan - opas. Usein eliminaatio ei ole ihan niin helppo keissi kuin mitä esimerkiksi tämä postaus saa sen kuulostamaan - loistava esimerkkinä meidän oma taistelu oireiden parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti