19. helmikuuta 2016

Hiivakoira suosittelee 3: sinkki

"Sinkki (Zn) on yksi tärkeistä kivennäisaineista, joka vaikuttaa monen muun lisäksi entsyymitoimintaan, ihoon ja turkkiin sekä spermaan. Aikaisemmin siihen ei ruokinnassa suuremmin kiinnitetty huomiota, koska sinkin tarpeesta tai puutoksista ei puhuttu. Tämä johtui luultavasti siitä, että sinkistä ei periaatteessa tule puutosta normaalilla ruokavaliolla. Monet ovat kuitenkin törmänneet kaljuihin silmänympäryksiin, jota nykyään yleisesti pidetään merkkinä sinkkivajeesta. Ennen sitä pidettiin biotiinin puutteena, ja usein biotiinilisä paransikin tilannetta. Ei tultu kuitenkaan ajatelleeksi, että useimmiten biotiinin mukana annetaan myös sinkkiä, sillä ne toimivat eräällä tavalla käsi kädessä. Nykyään tulkinta onkin, että itseasiassa turkkia paransikin nimenomaan lisätty sinkki ja kaljut silmänympärykset ovat ensimmäinen merkki mahdollisesta alkavasta tai lievästä sinkin puutoksesta." - Katiska

Sinkki on yksi niistä lisäravinteista, joita pitäisi antaa kaikissa ruokintamuodoissa. Se jää valitettavan usein vajaaksi, vaikka syöttäisit nappulaa täyspäiväisesti - ja vaikkei jäisikään niin sinkkilisä on aina hyvä. Suurin osa nappularuokinnalla olevista käy ja kukkuu hyvin ilman erillistä sinkkilisää, mutta entä sitten kun silmänympärykset kaljuuntuu ja koira näyttää lähinnä haamulta?

Hiivakoirille ja etenkin eliminaatiopotilaille tulee jossakin vaiheessa lisien mukaanotto ruokinnassa eteen. Markkinoilla on useita eri sinkkivalmisteita, mutta mistäpä niistä osaa valita koiralleen sopivimman? Entä onko järkevää syöttää 60kg koiralle 22mg sinkkitabletteja, jos homman voisi hoitaa siistimmin, edullisemmin ja kätevämmin jauhemuodossa?

Zinkosan 15mg
Glukoosipohjainen, ei sovellu hiivakoiralle.
Hinta: 7,80€/120 tablettia

Professorin sinkki 15mg
Sisältää maissitärkkelystä, en suosittele hiivakoiralle.
Hinta: 11,50€/250 tablettia

Biomed Biozink 15mg
Sinkkisitraattia, pääasiassa pikkukoirille pitoisuutensa vuoksi.
Hinta: 17,50€/250 tablettia

Vida Vahva sinkki 30mg
Parhaiten imeytyvä sinkin muoto (sinkkipikolinaatti). Ylivoimaisesti suosituin sinkki!
Hinta: 9,80€/120 tablettia

Puhdas+ Caps Tuplasinkki 30mg
Sinkkiglukonaattia ja sinkkipikolinaattia, todella lyhyt täyteainelista!
Hinta: 9,50€/60 tablettia

Solgar Sinkkisitraatti 30mg
Sinkkisitraattia, yleisesti hyvin siedetty hiivakoirien keskuudessa.
Hinta: 11,80€/100 tablettia

Solgar Sinkkikelaatti 22mg
Kelaattimuodossa oleva sinkki.
Hinta: 12,80€/100 tablettia

Solgar Sinkkipikolinaatti 22mg
Parhaiten imeytyvä sinkin muoto (sinkkipikolinaatti).
Hinta: 13,80€/100 tablettia

Hyvän Olon Sinkkisitraatti 30mg
Edullinen sitraattivalmiste.
Hinta: 9,50€/120 tablettia

Bio-Life Sinkki 25mg
Riisijauhe ensimmäisenä listalla, en suosittele hiivakoiralle.
Hinta: 22,80€/100 tablettia

Bioteekin Supersinkki 25mg
Maissitärkkelystä, en suosittele hiivakoiralle.
Hinta: 11,50€/100 tablettia

Kelasin sinkki 15mg
Maissitärkkelyspohjainen, en suosittele hiivakoiralle.
Hinta: 6,95€/100 tablettia

Avital Biotin 15mg
Hiivakoiralle todennäköisesti sopiva, mutta pitoisuuksiensa vuoksi vain pienille koirille.
Hinta: 25,90€/250 tablettia

Pii-Pet 15mg
Mistään ei löydy ainesosaluetteloa. Pitoisuutensa vuoksi ei isoille koirille.
Hinta: 8,90€/100 tablettia

Biotiini Forte 15mg
Tablettimuoto. Glukoosipohjainen (?), ei sovi hiivakoiralle.
Hinta: 11,90€/60 tablettia

Biotiini Forte rae 27mg/g
Glukoosipohjainen, ei sovellu hiivakoiralle.
Hinta: 18€/800g

Scandinavian Horse & Dog Sinkkikelaatti 30mg/g
Erittäin edullinen isommilla koirilla käyttää. Soveltuu yleensä hyvin hiivakoirille.
Hinta: 13€/500g

Black Horse Zn 25mg/g
Sisältää sokeria, ei sovellu hiivakoiralle. Nimestään huolimatta sisältää mm. rautaa ja kuparia.
Hinta: 15,90€/1kg

Biotin Plus 5mg
Mistään ei löydy ainesosaluetteloa. Pitoisuutensa vuoksi ei edes pienille koirille suositeltava.
Hinta: 29,90€/200 tablettia (140g)

Dogs First Zinc 22mg
En tiedä imeytyvyydestä, mutta mainostettu hyvin maistuvaksi sinkkivalmisteeksi.
Hinta: 19,90€/100 tablettia

HD Nutrazinc 148mg/g
Todella riittoisa sinkkivalmiste. Ei soveltunut meille, mutta monelle hiivakoiralle sopinut.
Hinta: 3,20€/50g (25g pakkaus riittää yhden koiran talouksiin).

2 kommenttia:

  1. Hei, osaisitkohan kertoa mistä tuota HD:n sinkkiä löytyisi? Googlettamalla en ainenkaan tahdo Suomesta löytää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      HD:n sinkkiä olen aikanaan ostanut Top Dogista, mutta niillä ei tällä hetkellä sitä ole. Nopealla googlatuksella löysin vain yhden paikan: Taikamuona (http://taikamuona.fi/tuotteet/). Sinne kannattaa olla yhteydessä :)

      Poista